Stephen Crane: Morsian saapuu kaupunkiin

Stephen Crane on tunnettu yhdestä ainoasta klassikkokirjastaan "Punainen kunniamerkki". Minulle oli yllätys, että hän ehti tehdä myös matkan Länteen ja kirjoittaa joitakin novelleja, ennen kuin 29-vuotiaana kuoli tuberkuloosiin. Näitä novelleja on nyt julkaistu yksissä kansissa.

Lukiessani ajattelin ensin, että kannattaako näitä nyt tehdä numeroa. Tarinat ovat yksinkertaisia juttuja, jotka esipuheen mukaan perustuvat osittain Cranen omiin kokemuksiin. Monissa keskipisteenä on ase, ja Crane ei korosta päähenkilön urheutta, vaan pelkoa.

Sitten huomasin, että tarinat alkoivat elää. Lännenleffat ovat tästä maailmasta kaukana. Tarina kohtauksesta kujalla, jossa uhkaava tasitelu laukeaa, kun kertoja saa käänteentekevän oivalluksen: vastapuoli on juuri yhtä peloissaan. Suorastaan tuskallinen koulukiusaamiskertomus, jossa cowboy näkee ensimmäisen kerran käkikellon, menee kertomaan tovereilleen ja joutuu armottoman kiusaamisen kohteeksi - sekä niiltä, jotka tuntevat käkikellot että niiltä, jotka eivät ole mokomaa kapinetta ikinä nähneet.

Puinen lintu kertoo, paljonko kello on! Hah hah!

Lopputulos: kaksi kuollutta. Ja sitten käki taas kukkuu.

Tarina ruotsalaisesta (kuten Crane sanoo, kaikki vaaleatukkaiset, jotka puhuivat kömpelösti, olivat ruotsalaisia), joka oli varma, että hänet murhataan.

"Hän on peloissaan." Idästä tullut koputti piippuaan kaminan reunaan. "Hän on selvästi järjettömän peloissaan."
"Miten niin?" huudahtivat Johnnie ja cowboy yhdestä suusta.
Idästä tullut mietti vastausta.
"Miten niin?" kysyivät toiset uudelleen.
"No, et tiedä, mutta näyttää siltä, että hän on likenut dime noveleita ja luulee olevansa sen kaiken keskellä - ammuskelun ja puukotusten ja sellaisen."
"Mutta", sanoi cowboy syvästi loukkaantuneena, "eihän me olla Wyomingissa, tai siellä päin. Me ollaan Nebraskassa."
"Niin", lisäsi Johnnie, "miksei se odota, että se pääsee Länteen?"

Selvin ero lännenfilmien ja novellien välillä on tarina "Morsian saapuu kaupunkiin", johon (hyvin etäisesti) perustui filmi "Sheriffi". Kuten filmin nähneet muistavat, kyseessä on eeppinen tarina, jossa sheriffin kuvankaunis kveekarimorsian saapuu kaupunkiin juuri, kun pahamaineinen rosvojoukkio aikoo tuhota koko paikan. Kaupunkilaiset pelkurimaisesti jättävät sheriffin yksin, kveekarimorsian torjuu hänet väkivallantekijänä, ja siten seistään kadulla vastakkain vetämässä revolveria esiin - ja lopuksi yllätysmomentti aseeseen tarttuvan morsiamen muodossa. Upeaa ja klassista.

Sen rinnalla novelli on hiljainen, melkein rujo - mutta niin paljon todempi. Tämä olisi voinut tapahtua suomalaisessa kylässä.Sheriffi - punanaamainen möhkäle miehekseen - on rakastunut ja mennyt naimisiin kaupunkikäynnillään. Morsian on ruma ja ujo. Junan miehistö tekee heistä pilaa. Kaupungi pelkää aidosti väkivaltaista juoppoa nimeltään Scratchy Wilson, joka selvänä on kiltti ja vähän yksinkertainen, mutta humalassa haluaa tappaa. Sitten nuoripari tulee ja törmää Scratchyyn. Tilanne muuttuu yksinkertaisesti, kun Scratchylle alkenee, että sheriffi on naimisissa.

"Naimisissa?" Scratchy sanoi. Kuin ensi kertaa hän näki surullisen, kyynelehtivän naisen toisen miehen rinnalla. "Ei!" hän sanoi. Hän oli kuin toiseen maailmaan kurkistava olento. Hän astahti taaksepäin ja hänen kätensä revolvereineen laskeutui sivulle. "Tämän rouvan kanssa?" hän kysyi.
"Niin, tämän rouvan", Potter vastasi.
Taas oli hetken hiljaista.
"No", Wilson sanoi lopulta hitaasti, "ei kai tässä sitten mitään."