Michael Crichton: Pelon ilmasto
Gary Larsonin tapaan: "OK, here we are"Alan vakavasti pettyä Michael Crichtoniin. Aikoinaan hän onnistui kirjoittamaan trillereitä, joissa oli mutkikas juoni, elävän tuntuisia henkilöitä ja jotka saattoivat jopa olla hauskoja ("Herrasmiesryöstäjä",- vaikka ryöstö ja viktoriaaniset omituisuudet on suoraan lainattu kirjasta "Victorian Underworld" - "Verkossa" ja "Kongo").
Sitten alkoi meno käydä laiskemmaksi: "Dinosauruspuisto" ei ole hassumpi, mutta turhan paljon sivuja on käytetty edestakaisin juoskentelemiseen. "Aikamatka" ei oikein pääse vauhtiin, ja Crichton on alkanut luennoida.
Nyt tuli sitten limbo. Crichton teki da Vinci -koodit. Päähenkilöä viedään kuin märkää sukkaa hengenvaarasta toiseen, pelastetaan jollakin epätodennäköisellä tavalla, ja sitten joku besserwisser luennoi hänelle sivukaupalla ja hän räpyttelee tyhmästi silmiään. Sitten taas hengenvaara, pelastus ja luennointia. Lakimies (lakimies!) Evans on kuin Nalle Puh, jota Risto Reipas vetää portaita alas; tömps-tömps-tömps.
Ihmettelen, miksi reipas James Bond -tyyppi ja hänen thaimaalainen, vaitelias sidekickinsä pitävät aiheellisena kuljettaa lakimiestä mukanaan, saati tarinan kaksi urheilullista ladyä, jotka ilmeisesti pystyisivät kiskoman yhdellä kädellä miehen köydellä turvaan roikkuessaan itse samassa köydessä ("Dinosauruspuiston" jatko-osan sankarittaren uskomaton suoritus). Eipä silti, lähes samaan pystyy lakiasiaintoimiston sihteeri tässäkin kirjassa. Crichtonilla on imarteleva käsitys naisten fyysisistä voimista.
Ehkä lakimies Evans on pelastamisen arvoinen harvinaisen kestokykynsä vuoksi. Hän kestää muutaman vuorokauden yhtämittaisen rumban, jossa hän syö vähän, nukkuu tuskin yhtään, juo paljon; putoaa railoon, joutuu lumimyrskyyn, tulvaan ja tsunamiin, voimakkaaseen salamamyrskyyn, tulee myrkytetyksi ja useaan otteeseen tulitetuksi ja melkein syödään. Hän läpäisee tämän kaiken valittamatta muuta kuin kipeitä varpaita.
Rasittavampia ovat ilmeisesti joka suunnasta tuppautuvat ihmiset, jotka haluavat esitelmöidä hänelle siitä, miten mitään ilmaston lämpenemistä ei tule. Ilmankos presidentti Bush kutsui Crichtonin rukousaamiaiselle.
Pohjoisen asukkina minua ärsyttävät erityisesti kalifornialaisten näkemykset säästä. Antarktiksella lakijoukot päätyvät telaketjuautoon, jonka hytin lämpötila on kymmenen astetta. heille kerrotaan, että on mukava Etelämantereen kevät - pakkasta on neljä astetta Celsiusta. Näissä leppoisissa oloissa heitä varoitetaan:
Hetkinen hiljaa! Tein juuri eilen pikku kauppamatkan, yli puoli tuntia sinne ja sama takaisin neljän asteen pakkasessa. En edes viitsinyt panna hansikkaita. Kun viimeksi tarkistin, minulla oli vielä sormet. Ja nenä.
Sitten alkoi meno käydä laiskemmaksi: "Dinosauruspuisto" ei ole hassumpi, mutta turhan paljon sivuja on käytetty edestakaisin juoskentelemiseen. "Aikamatka" ei oikein pääse vauhtiin, ja Crichton on alkanut luennoida.
Nyt tuli sitten limbo. Crichton teki da Vinci -koodit. Päähenkilöä viedään kuin märkää sukkaa hengenvaarasta toiseen, pelastetaan jollakin epätodennäköisellä tavalla, ja sitten joku besserwisser luennoi hänelle sivukaupalla ja hän räpyttelee tyhmästi silmiään. Sitten taas hengenvaara, pelastus ja luennointia. Lakimies (lakimies!) Evans on kuin Nalle Puh, jota Risto Reipas vetää portaita alas; tömps-tömps-tömps.
Ihmettelen, miksi reipas James Bond -tyyppi ja hänen thaimaalainen, vaitelias sidekickinsä pitävät aiheellisena kuljettaa lakimiestä mukanaan, saati tarinan kaksi urheilullista ladyä, jotka ilmeisesti pystyisivät kiskoman yhdellä kädellä miehen köydellä turvaan roikkuessaan itse samassa köydessä ("Dinosauruspuiston" jatko-osan sankarittaren uskomaton suoritus). Eipä silti, lähes samaan pystyy lakiasiaintoimiston sihteeri tässäkin kirjassa. Crichtonilla on imarteleva käsitys naisten fyysisistä voimista.
Ehkä lakimies Evans on pelastamisen arvoinen harvinaisen kestokykynsä vuoksi. Hän kestää muutaman vuorokauden yhtämittaisen rumban, jossa hän syö vähän, nukkuu tuskin yhtään, juo paljon; putoaa railoon, joutuu lumimyrskyyn, tulvaan ja tsunamiin, voimakkaaseen salamamyrskyyn, tulee myrkytetyksi ja useaan otteeseen tulitetuksi ja melkein syödään. Hän läpäisee tämän kaiken valittamatta muuta kuin kipeitä varpaita.
Rasittavampia ovat ilmeisesti joka suunnasta tuppautuvat ihmiset, jotka haluavat esitelmöidä hänelle siitä, miten mitään ilmaston lämpenemistä ei tule. Ilmankos presidentti Bush kutsui Crichtonin rukousaamiaiselle.
Pohjoisen asukkina minua ärsyttävät erityisesti kalifornialaisten näkemykset säästä. Antarktiksella lakijoukot päätyvät telaketjuautoon, jonka hytin lämpötila on kymmenen astetta. heille kerrotaan, että on mukava Etelämantereen kevät - pakkasta on neljä astetta Celsiusta. Näissä leppoisissa oloissa heitä varoitetaan:
"Okei", Bolden sanoi. "Muistakaa vain, että kun olette ajoneuvonne ulkopuolella, lämpötila on selvästi alle nollan. Suojatkaa kätenne ja kasvonne.Kylmyydelle altistuva iho paleltuu alle minuutissa. Viiden minuutin kuluttua olette vaarassa joutua amputoitavaksi. Me emme halua teidän lähtevän kotiin ilman sormia ja varpaita. Tai ilman nenää."
Hetkinen hiljaa! Tein juuri eilen pikku kauppamatkan, yli puoli tuntia sinne ja sama takaisin neljän asteen pakkasessa. En edes viitsinyt panna hansikkaita. Kun viimeksi tarkistin, minulla oli vielä sormet. Ja nenä.
posted by Mette | 2:31 AM
1 Comments:
"The outside temperature's perfect for springtime in Antarctica - minus twenty-five degrees Fahrenheit."
25 F = -3.8 C
-25 F = -31.6 C
Kääntäjällä ilmeisesti jäänyt miinus huomioimatta.
"Okay", Bolden said. "Just remember that whenever you are outside your vehicle, it is going to be thirty below zero."
Noin lukee alkuperäisessä tekstissä. Tämän takia kirjoja ei koskaan lueta käännettynä versiona :) Yksityiskohdat katoaa, tai ne käännetään muuten vaan väärin. Kalifornialaiset ovat siis ihan oikeassa.
Post a Comment
<< Home