Paul Theroux: Tyynenmeren onnelliset saaret

Ellen olisi lukenut Therouxin viimeisintä matkakirjaa, en osaisi arvostaa tähän kirjaan kätkettyjä henkilökohtaisia viitteitä. Theroux kuvaa koko Tyynenmeren matkansa ajan päälle tunkevaa surua avioliittonsa päättymisestä paljastamatta, että liitto hyvin tärkeässä suhteessa kuoli jo pari vuosikymmentä aikaiemmin - nyt se vain lasten aikuistuttua ja lähdettyä kotoa lopullisesti kuopattiin. Mikä ei tee tuskasta yhtään helpompaa. Mutta mieli tervehtyy, onnellisuus palaa. Viimeisessä luvussa Theroux (joka on jo kertonut, miten hän jäin pitkäksi ajaksi Havaijille, josta hän huomasi paljon pitävänsä) osallistuu kollektiiviseen jännitykseen ja riemuun, kun täydellinen auringonpimennys (jota valtava väkijoukko on kerääntynyt katsomaan pitkien matkojen takaa suurin kustannuksin) näyttää menevän pilalle pilviverhon vuoksi ja sitten pilvet väistyvät ja auringonpimennys esiintyy koko loistossaan (ei aivan tahallinen sanaleikki). Huippukohdassa Theroux suutelee vieressään seisovaa naista. Kirjassa tämä vaikuttaa spontaanilta reaktiolta yleiseen helpotukseen, mutta kun tietää, että Theroux meni uusiin naimisiin, muutti Havaijille ja tuli onnelliseksi, kohtaus saa aivan uuden merkityksen. Koko hemmetin auringonpimennys pilvien ja epätoivon jälkeen saa hemmetin vertauskuvan luonteen.

Muuten odysseia Tyynenmeren saaristosta toiseen kokoontaitettavan kajakin kanssa - ei mikään vitsi, kapine oli täysin käyttökelpoinen ja Therous meloi hyvin paljon päästen paikkoihin, joihin ilman kajakkia ei olisi ollut mitenkään mahdollista päästä - on upeaa tekstiä. Saarelaisista Therouxilla on niin vähän hyvää sanottavaa, että aloin jo miettiä, eikö hän pidä KENESTÄKÄÄN, mutta onneksi sellaisiakin henkilöitä tuli vastaan, ja parin kylän epäystävällisyyden syykin selvisi - näitä sivullisuuden haittoja; Therouxille valkeni vasta myöhemmin, että niissä kylissä oli juuri vähän ennen hänen tuloaan käyty murhaan johtaneita kahakoita.

Avara kirja, jossa on ulottuvuuksia Persianlahden sodasta toiselta puolen maailmaa katsottuna saarelaisten murheelliseen rappeutumiseen - kanootintekotaito oli monessa paikassa unohtunut ja ihmiset söivät purkitettua tonnikalaa Japanista - jonka japanilaiset troolarit olivat ensin käyneet kalastamassa aivan saarelaisten nenän edestä. Upeita maisemia ja kammottavia kiskurihintoja, entisiä ihmissyöjiä kyyhöttämässä kaatosteessa mudan tahrimin pepuin ja Uuden Seelannin entinen pääministeri, joka vain tassutteli hyvin pienellä saarella rantaa pitkin kajakin luo ja jakoi Therouxin oluet. (Ja yksi suomalainen Apialla - joka paikasta meitä löytyy.)

Theroux ei harrasta villien paikkojen romantiikkaa, pikemminkin hän huomaa muovipussit rantoja tahraamassa, mutta juuri siksi on helppo ruveta haaveilemaan joistakin hänen kuvailemistaan paikoista. Tyynimeri on edelleen "final frontier" - pakkohan sen on olla, koska se on niin iso.