Anthony Beevor: Normandia 1944

Kanadalaissotilas tähystämässä Normandiassa

Anthony Beevor paranee koko ajan. Hänen kuvauksensa Normandian maihinnoususta aina Pariisiin asti yhdistää ihmiskuvauksen molemmin puolin rintamaa ja siviilien osuudelta karttoihin ja joukkojen liikkeisiin sortumatta kohtuuttomasti pelkkien divisioonien luettelointiin, johon hän aikaisemmissa kirjoissaan joskus lankesi.

Normandiassa nähtiin yllin kyllin liittoutuneiden eri osallistujien komentajien keskinäisiä kiistoja, kansojen ristiriitaisuutta, julmuuksia, verta, sisälmyksiä ja kuolemaa (Normandia oli maitotuotantoaluetta, joten kohtalainen osa sisälmyksistä oli lehmien), mutta myös odottamatonta kohteliaisuutta ja ystävällisyyttä jopa taistelevien joukkojen rajojen yli. Kirjassa tulee myös esiin tahatonta koomisuutta - kyseisten ihmisten kohdalla se ei ollut koomista, kuten naisen, jonka talo pommitettiin raunioiksi, mutta joka pitkän etsimisen jälkeen löysi tekohampaansa ehjinä, tai nunnien synnytyssairaalan, jossa nunnat lähettivät vauvat kellariin pommitukselta turvaan pyykkikuilua pitkin amerikkalaisen joukko-osaston avustuksella. Outoja yhteensattumia - saksalainen vanki, jonka Amerikkaan muuttanut poika oli kaupungin vallanneissa USA:n joukoissa. Silkkaa julmuutta - 10-vuotias poika astui kirkosta katselemaan joukkojen ohimarssia ja räjähti miinaan.

Kaikkea tätä ja myös reipasta arvostelua. Beevor ei tunne syytä korrektiin kohteliaisuuteen, vaan mainitsee selkeästi, mitä mieltä hän on komentajien, joukkojen ja sodanjohdon toimista. Tunnustan, että Normandia on minulle ollut suurin piirtein itse maihinnousu, ja siten ollaankin jo vapauttamassa Pariisia ja ylittämässä Reiniä. Taas tunnustan nöyrästi oppineeni paljon uutta.

Ai niin - Hemingway todella vapautti ihan itse hotelli Ritzin baarin. Hänen päällystakikseen nimitetty seurustelu-upseeri valitti, että hänellä ei ollut yhtä turvaton olo edes Omaha-rannalla kuin Hemingwayn paimenena halki Normandian.