Umberto Eco: Foucaultin heiluri

Löysin tapani mukaan tämänkin kirjan liian myöhään. Tässähän on kaikkien salaliittoteosten salaliittoteos - kaikki on sanottu aiheesta. Olisi ollut hauskaa verratat tätä siinä vaiheessa, kun kaikki lorusivat Graalin maljasta ja Opus Deistä. No, ei ole liian myöhäistä verrata kirjaa NWO- ja Illuminati-salaliittoihin.

Tosin salaliittojen B-sarjan kirjoittaja Dan Brown varasti myös Econ ideoita ja teki niistä itselleen rahaa ja mainetta, koska hänen simppelit versionsa menevät yleisöön, kun taas Econ läpi kahlaamiseen tarvitaan kärsivällisyyttä, edestakaisin selaamista ja kaiken elämän varrella kerätyn yleissivistyksen ottamista käyttöön.

Ehkä hiukan häijysti paljastan Sen Suuren Salaisuuden salaliitoista; niitä ei ole, mutta niitä halutaan. Jokainen paljastettu salaliitto muuttuu pieneksi ja mitättömäksi. Ihmiset haluavat Suuren Salaliiton, jonka ratkaisua he etsivät koko elämänsä, mutta eivät oikeastaan halua löytää. Siitä raivo salaliittojen paljastajia kohtaan ja vakaa usko, että mitä tarmokkaammin kulloinenkin salaliitto osoitetaan olemattomaksi, sitä varmemmin paljastajat vain hämäävät heitä ja salaavat jotakin, jonka haluavat pitää omana tietonaan. Salaliittoihin puuttuminen voi olla jopa hengenvaarallista, kun salaliittolaiset niittaavat toisen koulukunnan jäseniä ja kaikki niitä, jotka yrittävät palauttaa uskon terveeseen järkeen.

Niin käy tämän kirjan kolmikolle, Casaubonille, Belbolle ja Diotalleville, joiden työpaikkana toimiva kustantamo ansaitsee huijaamalla innokkaita omakustannekirjailijoita. Monet niistä koskevat temppeliherroja, Graaleja, vapaamuurareita ja muuta tuttua materiaalia. Kyllästyneitä kumppanukset päättävät luoda Suuren Suunnitelman, salaliittojen salaliiton, joka sisältäisi kaiken. He jopa onnistuvat. Ja heidän oma luomuksensa nielee heidät.

Tämän kirjan kohtalo on sama kuin kolmikon; ne, jotka sitä tarvitsisivat, eivät sitä lue ja jos lukevat raivostuvat. Ilokseen sitä lukevat ne, jotka eivät parannusta tarvitse.