Rudyard Kipling: Kim

"Kim" on yksi kuolemattomista nuorisokirjoista, jota aikuinenkin lukee. Kirjasa säilyy jännite alusta loppuun, henkilöt ovat kiinnostavia ja miljöö käy vuosien mittaan yhä eksoottisemmaksi, kun brittiläisen Intian ajoista on enemmän aikaa. Kirjan elävyyden salaisuus on, että se perustuu todellisiin tapahtumiin sikäli, että kirjan "suuri peli" oli parinsadan vuoden ajan hyytävää todellisuutta. Venäläiset ja britit kävivät tätä vakoilu- ja valtapeliä Keski-Aasiassa, kun venäläiset laajensivat imperiumiaan Aasiassa ja pyrkivät saamaan haltuunsa teitä ja solia rikkaasen Intiaan ja britit koettivat suojella omistuksiaan ja pitää jalkansa Kashmirissa ja Afganistanissa - voi sanoa, että "suuri peli" ei ole koskaan loppunutkaan, pelaajat vain vaihtuvat.

Peter Hopkirk kertoo historiankirjassaan "The Great Game" vakoilupelistä ja alkuasukasvakoilijoista, joiden tilanne oli vielä vaarallisempi kuin brittien ja venäläisten. Tällaisia alkuasukasvakoojia ovat Kimissä Hari babu, afgaani Mahmud Ali ja tavallaan myös intialaistunut englantilaisorpo Kim. Kimin tarinassakin puhutaan asiallisesti salamurhista ja niitä myös viime tingassa vältellään. Kim kohtaa kirjan alussa tiibettiläisen laman, josta tulee hänen opastajansa ja isähahmonsa. Matka mutkistuu, kun Kim ja lama tapaavat Kimin kuolleen isän rykmentin ja pojan sielusta köydään kamppailua. Lopulta Kim lähetetään kouluun, mutta hänen vakoojankykynsä on jo havaittu - kirjassa vilahtavat salaisen palvelun britit ovat voineet olla todellisia henkilöitä, jopa Lucknowin salaperäinen "helmien parantaja" - ja koulun jälkeen Kim osallistuu kahden venäläisen vakoojan jäljitykseen ja heidän toimintansa todisteiden anastukseen. Yllättävä loppu liittyy Kimin henkiseen kehitykseen, vaikka hänen aikuisuransa voi lukija itse päätellä. Kiplingiä on Idän mystiikka kiehtonut enemmän kuin vähän, niin mielellään kuin hän "valkoisen miehen taakasta" julistikin.