Robert and Isabelle Tomb: That Sweet Enemy

Pilapiirros Ranskan Mariannesta ja Englannin John Bullista häipymässä Saksan takana omille teilleen

"That Sweet Enemy" on tukevaa tekoa Ranskan ja Englannin suhteista yli kolmensadan vuoden ajalta. Kirjoittajat ovat aviopari, historioitsijoita ja edustavat kyseisiä maita. Useiden lukujen lopussa on jakso, jossa kumpikin esittää oman maansa eriävän näkemyksen käsitellystä ajanjaksosta. Läpi käydään politiikka, kulttuuri ja ennakkoluulot.

Kirja sai minut nostamaan korvani pystyyn aivan ensimmäisellä lauseellaan:

On Guy Fawkes Day, 1688, Europe invaded England, in the shape of 20.000 Dutch, German, Danish, French, Swedish, Finnish (in bearskins), Polish, Greek and Swiss troops.

Kyse oli "Mainiosta vallankumouksesta", joka nosti Englannin valtaistuimelle Vilhelm Oranialaisen. Odotin kiinnostuneena, mutta suomalaiset eivät enää ilmestyneet - karhunnahoissa tai ilman - ennen talvisotaa, jossa nousimme hetkeksi pintaan ja upposimme sitten jälkeä jättämättä.

Ilamn suomalaisia karhunnahkojakin kirja on erittäin kiinnostava ainakin toisen maailmansodan loppuun asti. Valitettavasti talous ja EU eivät jaksa olla aivan niin mielenkiintoisia kuin sodat - epäilen olevani verenhimoisempi kuin olen luullut. Viehättäviä yksityiskohtia tulee kuitenkin vastaan koko matkan. Ranskan presidentti Chirac pitelemässä Tony Blairia napinlävestä ja syyttämässä tätä huonosta käytöksestä on tällainen yksityiskohta - kyse oli toisesta Irakin sodasta. Kirja jatkuu vuoteen 2007 asti.

Maailmanhistorian katsominen Englannin ja Ranskan välisten suhteiden näyttämönä on uusi ja tuore näkökulma. Hyvin paljon myös selittyy täten tarkkailtuna. Antoisaa on vertailla maiden välisiä näkemyksiä toisistaan ja sen vaikutusta maailmaan. Suomessa usein tarkkaillaan - täysin ymmärrettävästi - Saksaa, Venäjää ja Amerikkaa. Kulttuuri vaikuttaa myös tapahtumiin enemmän kuin voisi uskoa. Tiesittekö, että Ranskan Paussa oli englantilainen lyseo, joka koulutti suuren määrän ranskalaisia, muun muassa runoilijan ja diplomaatin Saint John Persen, joka sai kirjallisuuden Nobelin? Tai että yleensäkin diplomaatiset sopimukset riippuivat siitä, ketkä poliitikot osasivat toistensa kieltä? Niin, että vastoin yleistä näkemystä Edward VII ei käynyt Pariisissa rakastelemassa ranskattaria, vaan venäläisiä myöntyväisiä naisia, joita Venäjän Tseka hänelle soveliaasti hankki? No, se nyt ei ole kovin tärkeää - paitsi entente cordialen synnyssä, johon arvosteluni alussa oleva pilapiirros viittaa. Suhteet ranskattariin olisi katkaistu kovalla kädellä.