Aale Tynni (suom.): Tulisen järjen aika

Mutta niin kauan jo olin tuntenut tämän runon maun...

Aale Tynni käänsi kymmenen modernin ranskalaisen runoilijan runot tähän kokoelmaan vuoteen 1962 mennessä. Silloin runoilijat vielä olivat (useimmat) hengissä, joten Aale saattoi ottaa heihin henkilökohtaisesti yhteyttä suomennokia tehdessään.

Nyt kaikki asianosaiset ovat luonnollisesti jo kuolleet. Minä olen lukenut lempirunoja niin useasti, että (kuten aluksi siteeraamani Saint-John Persen runonsäe kertoo) tunnen niiden maun, luinpa niitä tai en. Silloin tällöin luen kokoelman alusta loppuun verrytelläkseni muistiani - yleensä vain luen juuri sillä hetkellä mieleen nousevan runon muiden puuhieni lomassa. Kuten Apollinairea Parisia ajatellessani...

käsi kädessä seisomme kasvokkain
ja kaiken aikaa
käsivarsien sillan alla
vesi iäisiin katseihin väsynyt virtaa

Tai Saint-John Perse:

Se on tarina, jonka kerron, se on tarina, jota kuunnellaan,
se on trina, jonka kerron siten kuin se on kerrottava,
ja sellaisella suloudella se tulee kerrotuksi, että siitä on iloittava.
Toden totta, tarina, jota halutaan kuulla, pitämättä väliä kuolemasta,
ja niin riakas se on ihmisen sydämessä, joka on muistoja vailla,
että se on muille oleva uusi lahja ja kuin poukaman tulli, jossa maan valot ovt näkyvissä.
Ja niistä, jotka kuuntelevat istuen murheen suuren puun alla,
vain harva ei nouse meidän kanssamme ja lähde,
hymyillen,
lapsuuden sananjalkanurmille ja kuoleman kährväin lehtien
kehkeämistä kohti.

Tai Louis Aragon:

Jos taivas on lintuja täynnä
mitä haitata voisikaan
tuli palava helvetin
kaislikon hukkuneet
kivet pienet pohjalla vetten
tähän pitäisi minunkin
nimi panna orvokin

(Aragon on erittäin sopiva lausuttavaksi, kun on kävelemässä kotiin painavien kauppakassien kanssa.)

Ja tälle vuodenajalle tietysti parhaiten sopii Jacques Prevertin

Syyslehden hautajaisiin
käy kaksi etanaa
ja suruharson kierukka
sarvet ympäröi...