John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen

Aivan ensimmäiseksi kerron, että tämä on klassinen vampyyriromaani. Toiseksi: herkät ihmiset varokoot. Bram Stoker ei olisi saanut aikaan näin karmeaa kirjaa (vaikka ehkä luuli niin).

Vampyyrikirjat ovat seuraneet kahta linjaa. Ensimmäinen kuvaa vampirismin seksinä. Tämä oli alkuperäinen linja - Draculat, Carmillat ja niin edelleen. Kun seksi oli kiellettyä, vaarallista ja kiihottavaa, vampyyrit edustivat demonista seksiä. Sitä mukaa kun seksistä tuli arkipäiväistä, myös vampyyrit muuttuivat vähitellen sellaisiksi hellanlettas-vampyyreiksi, joita vaikkapa Stephanie Meyer edustaa.

Toisen linjan mukaan vampyyrit ovat sairaus. Tämä on modernimpi AIDS-linja. Nämä vampyyrit kuvaavat usein myös ympäröivää maailmaa sairautena, jossa vampyyri ei ole se suurin paha (esimerkiksi Les Danielsin "Citizen Vampire", jossa vampyyri on vain veripisara Ranskan vallankumouksen terrorin valtameressä). Tähän linjaan kuuluu Lindqvistin "Ystävät hämärän jälkeen". Eräs henkilöistä kuvaa ympäristöään näin:

"En minä sitä tarkoittanut vaan koko paskaa. Blackebergiä. Kaikkea. Näitä taloja, katuja joita kävelee, paikkoja, ihmisiä, kaikki on vain... kuin yhtä suurta saakelin sairautta, tajuatko? Jotain on vialla. Tämä paikka suunniteltiin ja kaikki tehtiin että täällä olisi... täydellistä. Mutta jollain helvetin konstilla kaikki meni ihan väärin. Jotain paskaa.

Ihan niin kuin... en minä osa selittää sitä... kuin niillä olisi ollut joku idea siitä missä kulmissa, ti mitä tahansa, talojen piti olla suhteessa toisiinsa. Niin että siitä olisi syntynyt jokin saakelin sopusointu. Siitä mitään tullut kun mittatikussa oli joku virhe, kulmaviivainta tai mitä viivoitinta ne käyttävät, niin että kaikki meni vähän vituralleen heti alussa ja sitten aina vaan enemmän. Ja nyt täällä talsitaan talojen välissä ja tuntuu että... ei helvetti. Ei, ei ja ei. Ei sen näin pitänyt mennä. Tämä meni kaikki pieleen, tajuatko?

Kaikki meni pieleen heti alussa ja sitten aina vain enemmän päin helvettiä.

Tai eihän se virhe kulmissa ole, vaan jossain muussa, on jotain mikä vain... kuin sairaus joka on... seinissä ja minä... en halua olla täällä enää."

Paikka on siis Tukholman esikaupunki, Blackeberg. Asukkaina on koulukiusaajia ja kiusattuja, yksinhuoltajaäitejä, spurguja, narkkareiksi kasvavia lapsia. Ja yksi vampyyri.

Tässä ympäristössä vampyyri on tappaja, mutta myös ainoa, joka pystyy jonkinlaiseen inhimilliseen tunteeseen; ystävyyteen. Jos emme laske mukaan niitä spurguja, jotka myös pystyvät tuntemaan ystävyyttä, jopa rakkautta. Sen vuoksi heistä kaiketi on alkoholisteja tullutkin. Tässä ympäristössä ihminen ei pysy järjissään kuin tulemalla hulluksi tai juopoksi.

Ja karmivinta on, että ympäristö on myös meidän, karmivan tavallinen. Tosin ilman vampyyriä, joka ratkaisisi pelin ainakin muutamille.