A.H.Tammsaare: Koulutie

"Maan lupauksen" Vargamäen poika Indrik lähtee opintielle. Korvaamaton Juhani Salokannel kertoo jälkisanoissaan, että kirjan rehtori Mauruksen koulu on todellinen Tartossa sijaitseva Hugo Treffnerin lyseo - ja että Treffner ei ollut aivan yhtä hurja hahmo kuin rehtori Maurus.

Meno koulussa on melkomoista - täytyy nauraa ääneen, vaikka hetkittäin olisi itkunkin paikka. Indrikiä huiputetaan, kuten kaupunkilaiset maalaisille tekevät, hän joutuu vastakkain aikakauden aatteiden kanssa Nietzchestä Darwiniin, lopulta hän kompastuu Jumalaan. Siihen on hyvä syy: nuori tyttö kuolee ja se on liikaa Indrekille. Kyllä hän oppiikin. Koko ajan muistutetaan, että Virossa tarvittiin vuosisatojen vaihteessa useita kieliä ihan normaaliin kanssakäymiseen; viroa, saksaa, venäjää ja koulussa lisäksi latinaakin.

Rakkauskin astuu kuvaan useassa muodossa. Oudoin koskaan tapaamani lemmenpantti on kaksi irti kilahtanutta kahvikupin korvaa, mutta kyllä niihin lukija suhtatuu ihan vakavasti, kyseessä on varsin totinen paikka. Muita vertauskuvia on esimerkiksi oman talon uusi koira, kun Indrek palaa kesäksi Vargamäelle. Kun on kaupunkiin lähtenyt, ei ole kotiin paluuta. Kansallisuusaatekin vilahtelee. Politiikka tietenkin myös. Yksinkertaisin selitys on rouva Malmbergin, rehtorin sisaren:

"Ei, lapsi rakas, jos Köler joutuu helvettiin ei siinä ole mitään, sen kun menee vain, mutta jos keisari joutuu helvettiin, se on kyllä politiikkaa", rouva Malmberg selitti.

Enpä olisi uskonut, että kansalliseepos voisi olla näin lupsakan hauska ja samalla käsitellä niin syvällisesti virolaisia sielunjuuria.