Juha Vakkuri: Afrikan poikki
Juha Vakkuri on tehnyt matkan Saharan eteläpuolitse lännestä itään 2008-2009 ja samalla kirjoittanut kirjan maista, joista juurikaan ei Suomessa kirjoiteta. Hän teki matkaa paikallisilla kulkuneuvoilla - busseilla ja puskatakseilla lukuunottamatta lentoa Sudanin yli - sinne ei saanut viisumia. Vakkurilla on 37 vuoden kokemus Afrikasta, mikä tekstistä näkyy.
Afrikasta niuhoajien - Suomesa valitettavasti tällä hetkellä yleinen trendi - kannattaisi lukea tämä kirja. Paikallisia oli luonnollisesti käsi ojossa, mutta hymyllä otettiin kieltäytyminen vastaan. Ilmaista ja avokätistä apua tuli joka puolellla, vaikak hölmöllä valkoisella miehellä olisi ollut bussilippu väärälle päivälle. Kun Vakkuriin iski oluen halu islamilaisessa ravintolassa, omistaja lähetti juoksupojan hakemaan olutpullon nurkkakaupasta. Ja toisin kuin amerikkalainen Theroux, toinen 60-vuotias Afrikan-matkaaja, joka valitti katkerasti nimitystä "vanha mies", Vakkuri on vilpittömän ilahtunut, kun hänelle ojennetaan ilmainen teemuki kunnioittavan "pappa"-nimityksen myötä. Kerrankin paikka, jossa ikää kunnioitetaan!
Hötkyilemätön suomalainen asenne on myös merkille pantava. Hotellihuoneessa tarkistetaan, onko suihku, toimiiko vessa, onko vesanrengas. Mikä milloinkin puuttuu. Etiopiassa Vakkuri toteaa, että kerrankin kylpyhuone, jossa vesi sekä tulee että menee, eikä katon kautta. Tällaista on niukka matkabudjetti. Samanaikaisesti Vakkuri hoitelee kännykällä presidentti Halosen Afrikan-matkaa, jos kenttää vain riittää.
Afrikan tunnuslause on "kaaoksen takana järjestys" - mielettömät tilanteet sisältävät sisäisen järjestyksen, ihmiset eivät kiistele ja tappele, ja matkaan päästään aina, vaikka ehkä jonkin verran (lue: joitakin tunteja) myöhässä.
Lopulta Vakkurin rakas matkareppu, joka selviytyi kunniakkaasti Senegalista Djiboutiin, varastetaan Lissabonissa. "Eurooppa on Eurooppaa."
Painatuksesta tekisi antaa pyyhkeitä. Kirjan paperi on lievästi kellertävää, ja sekä teksti että kuvat ruskealla sävytetyt. Koska kuvat ovat pieniä eikä Vakkuri ole mestarivalokuvaaja, niin pätevä kuin hän muuten onkin, niin jälki on valitettavasti mielenkiinnotonta tuhrua. Sääli.
Afrikasta niuhoajien - Suomesa valitettavasti tällä hetkellä yleinen trendi - kannattaisi lukea tämä kirja. Paikallisia oli luonnollisesti käsi ojossa, mutta hymyllä otettiin kieltäytyminen vastaan. Ilmaista ja avokätistä apua tuli joka puolellla, vaikak hölmöllä valkoisella miehellä olisi ollut bussilippu väärälle päivälle. Kun Vakkuriin iski oluen halu islamilaisessa ravintolassa, omistaja lähetti juoksupojan hakemaan olutpullon nurkkakaupasta. Ja toisin kuin amerikkalainen Theroux, toinen 60-vuotias Afrikan-matkaaja, joka valitti katkerasti nimitystä "vanha mies", Vakkuri on vilpittömän ilahtunut, kun hänelle ojennetaan ilmainen teemuki kunnioittavan "pappa"-nimityksen myötä. Kerrankin paikka, jossa ikää kunnioitetaan!
Hötkyilemätön suomalainen asenne on myös merkille pantava. Hotellihuoneessa tarkistetaan, onko suihku, toimiiko vessa, onko vesanrengas. Mikä milloinkin puuttuu. Etiopiassa Vakkuri toteaa, että kerrankin kylpyhuone, jossa vesi sekä tulee että menee, eikä katon kautta. Tällaista on niukka matkabudjetti. Samanaikaisesti Vakkuri hoitelee kännykällä presidentti Halosen Afrikan-matkaa, jos kenttää vain riittää.
Afrikan tunnuslause on "kaaoksen takana järjestys" - mielettömät tilanteet sisältävät sisäisen järjestyksen, ihmiset eivät kiistele ja tappele, ja matkaan päästään aina, vaikka ehkä jonkin verran (lue: joitakin tunteja) myöhässä.
Lopulta Vakkurin rakas matkareppu, joka selviytyi kunniakkaasti Senegalista Djiboutiin, varastetaan Lissabonissa. "Eurooppa on Eurooppaa."
Painatuksesta tekisi antaa pyyhkeitä. Kirjan paperi on lievästi kellertävää, ja sekä teksti että kuvat ruskealla sävytetyt. Koska kuvat ovat pieniä eikä Vakkuri ole mestarivalokuvaaja, niin pätevä kuin hän muuten onkin, niin jälki on valitettavasti mielenkiinnotonta tuhrua. Sääli.
posted by Mette | 3:40 AM
2 Comments:
Mielestäni tekstin väri sopii kirjan tunnelmaan ja kuvat myös. Kirjassa liikutaan keskellä aavikkoa ja pölyn voi tuntea kotisohvalle saakka.
Kirja on ilman muuta lukemisen arvoinen ja tempaa kyllä mukaansa, vaikka kohdemaat Etiopiaa lukuunottamatta eivät minua juuri kiinnostaneetkaan.
Kirjan perusvire ja -sävy on kyllä mukava ja positiivinen, mutta myönteisten tarinoiden ja kommenttien vilpittömyyttä joutui välillä miettimään.
Väheksymättä Vakkurin kokemusta Afrikasta monen vuosikymmenen ajalta, minua jäi häiritsemään paikoitellen esiin tuleva asenteellisuus. Esimerkiksi Nigeria luokiteltiin kategorisesti rosvovaltioksi ja siten varmaan kaikki nigerialaisetkin huijareiksi.
Samoin kannanotot ulkoministeriön henkilöstöpolitiikkaan olisi voinut jättää kirjoittamatta samoin kuin samassa kohdassa viitattuun lähetystöön nimitetyn uuden suurlähettilään halveeraamisen. Nämä jättivät vähän ikävän kuvan katkerasta äijänkäppänästä, joka luulee tietävänsä kaikesta kaiken.
Kerronta maiden historiasta ammoisista ajoista nykypäivään oli mielestäni kirjan parasta antia ja kertoo kyllä Vakkurin perehtyneisyydestä.
Post a Comment
<< Home