Ursula LeGuin: Tehanu

"Tehanun" kansikuvista mieluisin on tämä hollantilaista laatumaalausta muistuttava, joka on vuoden 1992 suomennoksenkin kannessa

Ursula LeGuin ei ollut tyytyväinen Maameri-trilogiansa päätökseen. Hän palasi aiheeseen ensin Tehanussa, jonka hän nimesi "Maameren tarinoiden päätösosaksi" ja sitten vielä kahdesti uudelleen. Ehkä trilogian henkilöt jäivät vaivaamaan, ehkä naisten vähäinen osuus. Ursulalla on koko kirjoittajauransa kanssa ollut vaikeuksia naisroolien suhteen.Hänestä odotettiin feministikirjailijaa ja häneen kohdisettiin syytöksiä ainakin 70-luvulla. Hän on ollut puolustuskannalla siitä saakka.

Tehanussa Ursula palasi Maameri-teemaan naisten vähäisestä ja häijystä noituudesta. Hän esittää naisnoidat edelleen likaisina, syrjittyinä hahmoina, mutta antaa heille voimia, joita miesvelhoilla ei ole. Lisäksi Roken velhot tulevat Tehanussa esiin kuuntelukyvyttöminä, ylimielisinä, kateellisina hahmoina, jotka pystyvät pahuuden tekoihin. Lisäksi paljastuu, että velhot maksavat kyvystään impotenssilla (joka ehkä selittää heidän suhtautumisensa naisiin).

Kun Tehanu julkaistiin suomennoksena 1992, luin enkä pitänyt. Minua vaivasi, että aikaisempien kirjojen sankari ja sankaritar, Ged ja Tenar, päätyivät niin alhaisiin ja maallisiin toimiin. Iän mukana viisastuu; tartuin uudelleen Tehanuun ja kummastelin, mitä ihmettä olin ajatellut. Juuri näinhän kaiken piti mennäkin. Tenar, entinen jumalatar Arha, ansaitsi synkän, elämästä vieraantuneen lapsuutensa jälkeen tavallisen, hedelmällisen ihmiselämän, aviomiehen, lapsia, emännän töitä. Ged, arkkimaagi, taas ei voinut yltää uusiin sankaritekoihin voitettuaan kuolemankin. Hänellekin suo mielellään paluun lapsuutensa maisemiin, fyysisen rakkauden, lempeän elämän yksinkertaisissa töissä - itse asiassa samassa ympäristössä, joka hänelle oli tarjolla nuoruudessa velho Ogionin luona ja jonka hän silloin hylkäsi. Gedkin viisastui vanhetessaan.

Kun Tenar, nyt maalaisvaimo Goha, ottaa hoitaakseen pahoin palaneen lapsen, kuvioon tulee uusi elementti. Tenar ristii lapsen Therruksi omalla karginkielellään, tulenloisteeksi. Pikku tulenloiste paljastuu lopussa tosinimensä mukaisesti Tehanuksi, tähdeksi. Samalla tähänkin tarinaan kytketään Maameren lohikäärmeet, nyt tärkeämpänä osana tarinan teemaa. Trilogian ensimmäisessä osassa lohikäärmeet olivat kuolettava uhka, toisessa tarinoita kerrottavaksi. Kolmannessa osassa lohikäärmeet ovat Gedin ystäviä ja auttajia, ja tässä neljännessä - niin, mitä lohikäärmeistä paljastuukaan? Otaksun, että kun Ursula sai lopulta päätökseen Gedin ja Tenarin elämän kuviot, häntä jäi vuorostaan vaivaamaan lohikäärmeteema ja hän jatkoi Maameren tarinoita.