Jay Parini: Viimeinen asema
Olen tiennyt vuosia, että Leo Tolstoi koki ristiriitoja perheensä kanssa ja pakeni lopulta kotoaan kuollakseen mitättömällä maalaisasemalla Astapovossa kaikkien hylkäämänä. Olen ajatellut vanhaa miestä yksinään jossakin jumalanhylkäämässä kolkassa.
Olen ollut väärässä. Leo Tolstoi oli yhden miehen ratsastava mediasirkus. Jay Parini on kirjaansa varten käynyt läpi kaikkien Tolstoin perheenjäsenten, tolstoilaisten ja kaikkien muidenkin ("Jokainen palvelustyttökin kirjoittaa päiväkirjaa", sanoi Sonja Tolstaja kitkerästi) päiväkirjat, kirjeet ja muistelmat. Tolstoilla oli paossaan mukanaan henkilääkärinsä, ja kun hän joutui keuhkokuumeen vuoksi jäämään junasta Astapovossa, hänet majoitettiin asemanhoitajan vierashuoneeseen ja päivässä paikalle kerääntyi sukulaisia, toimittajia, viranomaisia ja kasakoita pitämään järjestystä. Venäjän rautatiet järjesti erikoisjunia ja telttoja majoitustiloiksi, valokuvaajat vaanivat kuin haukat. Sonja-vaimo saapui yksityisjunalla ja asui salonkivaunussa - tolstoilaiset estivät häntä tapaamasta miestään kunnes tämä oli jo koomassa ja kuoli.
"Viimeinen asema" kuvaa karmivasti tätä ympäristöä, jossa jokainen vahti ja vakoili toistaan (nuori Bulgakov palkattiin Tolstoin sihteeriksi nimenomaan vakoilemaan suurta miestä; hänelle annettiin päiväkirja, jossa oli kalkkeeripaperit ja hänen piti toimittaa kopiot joka päivä tolstoilaisille)- ainoa, mikä yhdisti tätä joukkoa oli yhteinen viha Tolstoin vaimoa kohtaan. Sonja puolestaan sai hysteerisiä kohtauksia, yritti tehdä itsemurhaa ja koetti parhaansa mukaan estää Tolstoita tekemästä testamenttia lastensa vahingoksi (ja epäonnistui).
Minun on vaikea olla asettumatta Sonjan puolelle (kirjan miljöössä on otettava puolia - kaikki ovat niin kiihkeästi jollakin puolella); hän sentään sai 13 lasta Leolle ja taisteli lastensa puolesta. Leo Tolstoin kuuden renkaan mediasirkuksessa ei ole ihme, jos vaimo kävi hysteeriseksi. Toisaalta kirjan mittaan alkaa Tolstoi säälittää; hänen ristiriitansa kreivinä köyhälistö silmien edessä oli aivan aito. Raapivaa luettavaa.
Sonja Tolstaja kurkkimassa Astapovon aseman ikkunasta, kun hänet on estetty menemästä miehensä luokse.
Olen ollut väärässä. Leo Tolstoi oli yhden miehen ratsastava mediasirkus. Jay Parini on kirjaansa varten käynyt läpi kaikkien Tolstoin perheenjäsenten, tolstoilaisten ja kaikkien muidenkin ("Jokainen palvelustyttökin kirjoittaa päiväkirjaa", sanoi Sonja Tolstaja kitkerästi) päiväkirjat, kirjeet ja muistelmat. Tolstoilla oli paossaan mukanaan henkilääkärinsä, ja kun hän joutui keuhkokuumeen vuoksi jäämään junasta Astapovossa, hänet majoitettiin asemanhoitajan vierashuoneeseen ja päivässä paikalle kerääntyi sukulaisia, toimittajia, viranomaisia ja kasakoita pitämään järjestystä. Venäjän rautatiet järjesti erikoisjunia ja telttoja majoitustiloiksi, valokuvaajat vaanivat kuin haukat. Sonja-vaimo saapui yksityisjunalla ja asui salonkivaunussa - tolstoilaiset estivät häntä tapaamasta miestään kunnes tämä oli jo koomassa ja kuoli.
"Viimeinen asema" kuvaa karmivasti tätä ympäristöä, jossa jokainen vahti ja vakoili toistaan (nuori Bulgakov palkattiin Tolstoin sihteeriksi nimenomaan vakoilemaan suurta miestä; hänelle annettiin päiväkirja, jossa oli kalkkeeripaperit ja hänen piti toimittaa kopiot joka päivä tolstoilaisille)- ainoa, mikä yhdisti tätä joukkoa oli yhteinen viha Tolstoin vaimoa kohtaan. Sonja puolestaan sai hysteerisiä kohtauksia, yritti tehdä itsemurhaa ja koetti parhaansa mukaan estää Tolstoita tekemästä testamenttia lastensa vahingoksi (ja epäonnistui).
Minun on vaikea olla asettumatta Sonjan puolelle (kirjan miljöössä on otettava puolia - kaikki ovat niin kiihkeästi jollakin puolella); hän sentään sai 13 lasta Leolle ja taisteli lastensa puolesta. Leo Tolstoin kuuden renkaan mediasirkuksessa ei ole ihme, jos vaimo kävi hysteeriseksi. Toisaalta kirjan mittaan alkaa Tolstoi säälittää; hänen ristiriitansa kreivinä köyhälistö silmien edessä oli aivan aito. Raapivaa luettavaa.
Sonja Tolstaja kurkkimassa Astapovon aseman ikkunasta, kun hänet on estetty menemästä miehensä luokse.posted by Mette | 2:29 AM
0 Comments:
Post a Comment
<< Home