Gianni Celati: Kohti virran suuta

Kirjakaupat ovat tukossa vaahtoavan romanttisia tarinoita siitä, miten hankitaan talo Toscanassa, asutaan Toscanassa ja tehdään ruokaa Toscanassa. Vaihteeksi on hyvä lukea kirja Italiasta italialaisena, ei yhtään romanttisena paikkana. Celatin matkapäiväkirja Po-joelta ei romantiikalla juhli.

Kello 9.30. Olen Gadescossa, baari-pizzeriassa jonka seinät on päällystetty tehdasvalmisteisilla, ponttilistoiksi sanotuilla koristelevyillä, tehdasvalmisteisia punaisia muovilamppuja jotka roikkuvat pöytien yllä ja tiskillä kelmun alla pino vamispizzoja. Paikan nimi on SNACK NIRVANA ja se ammottaa tyhjyyttään.
Ohi ajaessaan rekat tärisyttävät ikkunalaseja taukoamatta.
Tänään Caorson ydinvoimala on "huollon" vuoksi kiinni, ilman on täysin vaaratonta, mutta radioaktiiviset hiukkaset ovat imeytyneet maaperään.

Celati kulkee toisinaan jalkaisin - ja karabinieerit pidättävät hänet epäilyttävänä tyyppinä ja vaativat allekirjoittamaan kuulustelupöytäkirjan - välillä ystäviensä kanssa autolla. Luciano haluaa ottaa valokuvia joesta, mutta tuskastuu toivottmaksi ja haluaa vain kotiin tyttäensä luo. Reinhard, saksalainen elokuva-alan mies, haluaa löytää saksalaiset lintujentarkkailijat, koska on rakastunut erääseen heistä, mutta ei tiedä, missä he ovat. Ja Gianni itse alkaa harhailla mielessään, hukkaa kotiavaimensa ja pohtii metafyysisesti sanoja.

Samassa kaikuu lokkien huutoja, yksi päästää kutsuhuudon ja tosiet vastaavat. Sanatkin ovat kutsuhuutoja, eivät ne määrittele mitään, vaan kutsuvat jonkin jäämään luoksemme. Se, mitä voimme tehdä on kutsua asioita, pyytää niitä tulemaan luoksemme omine tarinoineen; kutsua niitä etteivät ne vieraantuisi meistä niin, että lähtisivät kaikki tahoilleen pitkin kosmosta ja jättäisivät meidät tänne kyvyttöminä tunnistamaan ainuttakaan jälkeä, joka auttaisi suunnistamaan jonnekin.

Ja lopulta Gianni löytää Po-joen suun ja kadonneet etologit. Mukana vain ei ole enää saksalaista, ei valokuvaajaa, vain Gianni ja lintujen tarkkailijat. Siinä he kaikki odottavat jotakin.

Me odotamme, mutta meitä ei odota mikään, ei avaruusalus, ei kohtalo.

Lyyrinen kirja roskista, jätteistä, saasteesta ja toivottomuudesta.