G.A.Wallin: Aavikon vaeltaja

Wallin muistetaan aina joskus mainita Suomen ainoana itämaiden matkaajana. Hänen päiväkirjoistaan on aikaisemmin julkaistu otteita nimellä "Wallin, tutkimusmatkoilla arabien parissa", mutta se oli ilmeisesti jokseenkin sensuroitu opus, josta oli jätetty pois niin naiset kuin paiseetkin.

"Aavikon vaeltaja" on melkoista luettavaa. 1840-luvun Egypti, Arabia ja Persia muslimina ja lääkärinä esiintyneen Wallinin suorasukaisesti kuvaamana. Wallinilla oli mielipiteitä, ja hän sanoi ne kovaa. Tuloksena on kiinnostava kirja erikoisesta miehestä ja erikoisesta ympäristöstä. Wallinin on täytynyt olla rautaa; hän valittaa matkansa alussa kirpuista, mutta sittemmin unohtaa ne matkaan kuluvina vaivoina. Melkoinen naistenmies hän oli, aina silmää naiskauneudelle, jopa pahassa myrskyssä vuotavassa laivassa Persianlahdella. Juttu ei jää silmäyksiin; hän asui yhdessä 14-vuotiaan tytön kanssa, oli vähällä ottaa vaimokseen 15-vuotiaan beduiinigasellin ja suunnitteli pakoa 17-vuotiaan kanssa, joka oli tyytymätön aviomieheensä. Puhumattakaan siitä kerrasta, jolloin Wallin vietti yön kahden alhaisen prostituoidun kanssa kokemuksen kiinnostavuuden vuoksi.

Muita paheita olivat nuuskan käyttö ja kahvin juonti. Kahvi oli myös arabien pahe, joten Wallin sai suosiota pitämällä pannun kuumana. Kokeili hän hasistakin, mutta ei ilmeisesti pitänyt sitä kummoisenakaan juttuna. Kaiken kaikkiaan hän halusi ottaa eksoottisesta ympäristöstään kaiken irti.

Hänelle oli suositeltu lääkärinä toimimista peitejuttuna, ja kyllä hän reippaasti lääkitsikin ja sai arvostusta ja kunnioitusta. Moni risa hammas ("taatelien syönnistä", Wallin arvioi) sai kyytiä. Uskonasioista hän keskusteli aina, kun voi, ja näyttää liukuneen ainakin tavattoman lähelle islamia, ellei suorastaan kääntyneen (ainakin hän joutui esittämään muslimia, ja ilmeisen pätevästi - kiintoisalla tavalla hän huomaamattaan liukuu islamiin, ensin joutuu osallistumaan iltarukoushetkeen, koska on seurassa, myöhemmin suorittaa aamurukouksen itsestään selvänä asiana, vaikka on yksin).

Kun Wallin oli palannut Helsinkiin, hän valmisteli uutta matkaa, jolta hän ei aikonut tulla takaisin; hän himoitsi beduiinien elämää aavikolla. Hänen kuolemansa oli äkillinen. Kuoleman syy on hiukan epäselvä, mutta hänen on täytynyt olla rautainen mies; vaikuttaa siltä, että hän ei juuri tervettä päivää matkoillaan nähnyt. Paiseita, vaikea vatsatauti, maksaoireita ja arkisen ohimenevästi esitetyt huomautukset siitä, miten hänen terveytensä on kuukausia ollut huono, joten oli aika päästä vuoristoiseen seutuun tms. Pelkkä helle ei häntä varmaan uuvuttanut; kirput, kärpäset ja muut loiset ovat voineet tartuttaa häneen mitä tauteja tahansa. 1800-luvulla useimpia ei tunnettu eikä osattu hoitaa.

Wallin kirjoittaa päiväkirjansa alussa usein Suomesta ja koti-ikävästä, mutta myöhemmin hän yhä useammin kaipaa beduiinien elämään, varsinkin palattuaan Lontoon kautta Suomeen. Jos hän ei olisi kuollut, hän olisi palannut Arabiaan ja omien sanojensa mukaan olisi halunnut jäädä sinne. Hän varmaan olisi liittynyt beduiiniheimoon, nainut jonkin gasellinsilmäisen kaunotaren ja elänyt kunnioitettuna sheikkinä ja uskonoppineena vuosiensa loppuun. Joku englantilainen olisi ehkä yllättäen tullut puhutelluksi englanninkielellä luullessaan tavanneensa vuohenkarvateltassa tavallisen beduiinivanhuksen poikiensa ja pojanpoikiensa ympäröimänä.

Wallin on voinut olla Suomen kaikkien aikojen kiinnostavin persoona, vaikka varmaankaan ei helppo ympäristölleen. Persoonat harvoin ovat. Oli korkea aika ja hieno asia, että Kaj Öhrnberg on nähnyt vaivan kääntää, järjestää ja varustaa selityksillä näin paljon Wallinin kirjeitä ja päiväkirjoja.