Jeff Lindsay: Dexterin kolkko kutsumus

Dexter ("Dexterin pimeät unet") alkaa kauhukseen normalisoitua täyttä päätä. Hän pitää lapsista. Stiä voitaisiin pitää lievästi epänormaalina piirteenä miehessä, joka mielestään ei ole ihminen. Dexterin Synkkä Kyytiläinen ei pidä lapsia häiritsevinä, mutta kun Dexter hankkiutuu naisen luo, jolla on kaksi lasta, Synkkä Kyytiläinen kokee jäävänsä kahlehdituksi. Lapsia enemmän kahlitsee poliisi, jolla itselläänkin on oma synkkä varjonsa ja joka nauliutuu Dexteriä jäljittämään. Suojakseen Dexter alkaa juoda, lojua sohvalla ja - herranen aika - huomaa olevansa menossa suoraa viivaa naimisiin.

Sitä häiritsevämpää on, että Dexter ei vain löydä juuri sopivia kohteita vapaa-ajan leikkaaville harrastuksilleen, hänen sisarensa pihkaantuu todella pahan pöpön kannoilla olevaan tyyppiin ja Dexterin täytyy vakavasti paneutua perheen tukemiseen.

Suoraan sanoen, leukaileva Dexter alkoi jo pitkästyttää. Ideana kiltti sarjamurhaaja oli mielenkiintoinen. Tämä lörpöttelevä hirviö, jolla sydän on kultaa, ei enää vakuuta. Ei, vaikka hän kuinka unelmoisi opettaa harrastuksensa jälkikasvulle kuten tavallinen esikaupunki-isä takapihakoriksen. Haluan mieluummin ihan vanhanaikaisen ihmissuden tai vampyyrin; he eivät pyri koko ajan psykoanalysoimaan itseään.