Sue Grafton: T niin kuin tappaja

Kinsey Millhone on ehtinyt urallaan kohta aakkosten loppuun. Graftonilta alkavat olla eväät vähissä. Tosin tässäkin kirjassa kuollaan, mutta Kinseyn elämässä ei tapahdu mitään erityisen mielenkiintoista henkilökohtaisella rintamalla. Työtkin ovat lähellä todellisten yksityisetsivien arkipäivää. Kinsey vie haasteita ja häätömääräyksiä, tutkii mahdollista vakuutushuijausta ja ottaa selvää töihin palkattavien taustasta. Ei kovin hohdokasta hommaa, vaikka pakoileva todistaja aiheuttaakin vaivaa. Todellinen haaste on naapurin vanhukselle palkattu lähihoitaja, jonka epäillään varastavan rahaa. Vanhuksen ainoa omainen on toisella puolen mannerta asuva tytär, jolla ei ole aikaa isälleen.

Ilmeisesti peittääkseen aineiston heikkouksia Sue Grafton käyttää vaihteeksi näkökulman muutosta. Käärme, eli se hoitaja, saa omia puheenvuorojaan tarinan väliin. Ikäväksi henkilöksi hän osoittautuukin, mutta on häpeä kokeneelle yksityisetsivälle, että yli viisikymppinen vanhushoitaja on vähällä saada hänestä niskaotteen ja vieläpä lakia hyväkseen käyttäen; ovathan Kinseytä sentään jahdanneet oikeat gangsteritkin. Kaiken huipuksi Kinsey ei edes pääse herkuttelemaan tuplahampurilaisilla; hän on dieetillä ja puputtaa synkeästi salaattia.

Montako kirjainta vielä on jäljellä ennen kuin Kinsey pääsee ansaitusti eläkkeelle?