Ilmari Susiluoto: Viattoman ilon valtakunta

Viina ja Venäjä on tämän tutkielman aihe. Vilkasverinen aihe se onkin, ja Susiluoto on nopeatempoinen kirjoittaja, joka ryydittää sanottvaansa venäläisten kaskuilla ja anekdooteilla aiheesta. Ihmeen paljon asiallista asiaa on Susiluoto onnistunut ujuttamaan hauskuuden sekaan.

Esimerkkinä olkoon havainto, että Stalin teki venäläisistä viinakansakunnan. Vuosisatoja on maassa votka maistunut silloin, kun sitä on saatu, mutta kyläyhteiskunnissa ryypyn välit olivat pitkiä. Juominen hyväksyttiin perinteisinä juhlapäivinä, ehkä 5-6 kertaa vuodessa, jolloin oltiin pari päivää kännissä koko kylä vauvasta vaariin. Siten tehtiin taas nöyrästi töitä. Kun Stalin aloitti mullistuksensa - viisivuotissuunnitelmat, teollisuuskompleksien rakentamiset erämaihin, kokonaisten kansojen pakkosiirrot maan laidalta toiselle ja yleensäkin teollisuus-Neuvostoliiton rakentamisen - miljoonat ihmiset kitkettiin kylistään ja lähetettiin kaupunkeihin ja muihin suuriin yhteisöihin, joissa ei perinteillä ollut sijaa. Niinpä mikään ei hillinnyt ryyppäämistä. Rahojaankaan ei voinut panna muuhun kuin votkaan, koska kulutustavaroita ei pahemmin tuotettu - vain sota- ja raskasta teollisuutta. Tulokset ovat nähtävissä.

Neuvostoliiton aikaan myös kehittyi tapa juod votkaa kolmisin - na troih. Votkapullo maksoi vuosikymmenet kolme ruplaa, joten tarvittiin kolme miestä. Sen vuoksi Venäjän vaakunan kaksipäisen kotkankin kaksi päätä tähyilevät eri suuntiin.

- Ne etsivät kolmatta.

Neuvostoliiton taas kaatoi Gorbatshovin kieltolaki. Gorba yritti kitkeä kansasta juoppouden. Georgian vuosisataiset viinitarhat ajettiin nurin neuvostotraktoreille (syy siihen, miksi Georgia on nykyään länsimielinen maa). Votka oli valtion monopoli, joten sen myymisrajoitukset veivät valtion rahat. Kun öljyn hinta samaan aikaan laski, Neuvostoliitto meni vararikkoon. Sen sijaan venäläiset jatkoivat juomistaan, he vain siirtyivät pontikkaan.

Kaksi miestä seisoo pitkässä, pitkässä viinakaupan jonossa (tunnettiin nimellä "Gorbatshovin käyrä"). Lopulta toinen suivaantuu.
- Menen ja tapan Gorban!
Lähtee. Toinen odottaa aikansa. Toinen mies palaa.
- No, kuinka kävi?
- Siellä oli vielä pitempi jono kuin täällä.

Loput vitsit ja anekdootit (myös "nelijalkaisista ystävistämme" eli suomalaisista venäläisen silmin) voitte lukea kirjasta. Kannattaa.

Jos epäilee kirjan tietojen todenperäisyyttä, riittää, kun lukee etulehden varoituksen:

Tässä kirjassa esitetyt mielipiteet eivät edusta ulkoasiainministeriön kantaa.