Mats Wahl: Lumi peittää jäljet

Maahanmuuttajapoika löydetään ammuttuna metsästä juuri joulun alla. Naispoliisi on tehnyt kirjallisen valituksen sovinistisika-miespoliisista, mutta joutuu silti tämän työpariksi. Papin tytär, kaksosten äiti, menettää uskonsa Jumalaan, koska lasten isä on potkittu hengiltä.

Syiden ja seurausten ketju on katkeamaton. Kun ketjua seurataan taaksepäin, syylliselle löytyy aina syy tekoihin. Tekoja ei silti saada tekemättömiksi. Joulu ei ole rauhan juhla, vaikka niin toivotaankin.

Takakansi sanoo, että kirja voisi olla Suomesta. Niinpä voisi useammalla kuin yhdellä tavalla. Kuvattu ympäristö on merkillisen suomalainen. Kun poliisi tulee keskustelemaan, hän ottaa kengät jalastaan ja hänelle tuodaan villasukat tai tohvelit ja tarjotaan kahvia ja piparkakkua. (Vanha rouva kattaa pöytään myös viinapullon ja sanoo, että isoäiti käski ottaa tujauksen aina kahvin kanssa, ja hän eli 92-vuotiaaksi. Vanharouva itse on vasta 87-vuotias, mutta aikoo kahviplörön voimalla elää samaan ikään.) Koivuhalkoja lisätään kakluuniin. Kuusta koristellaan. Muistin itsekin tavan lyödä hellan luukku klapilla kiinni. Samoin ne poliisin kiroamat puiset kynttilänjalat, jotka sukulaispoika on tehnyt lahjaksi koulun askartelutunnilla ja joihin varmemmaksi vakuudeksi kiedotaan jäkälää palokunnan joulua piristämään. Paikallisella huumeenmyyjällä on jaloissaan villasukat, joiden kantapäissä on reiät. Kodikasta - paitsi, että ihmiset pääsevät hengestään.

Juuri kuin Suomessa.