Andre Norton: Spell of the Witch World

Andre Norton oli aikoinaan teini-ikäisten portti fantasiamaahan, vaikka häntä ei tietääkseni ole koskaan suomennettu. (Nyttemmin tuon roolin ovat saaneet Robert Jordan ja muut tiiliskivitehtailijat.) Nortonin kirjoissa päähenkilö oli usein teini-ikäinen tai juuri aikuistunut, yksinäinen ja sorrettu. Hän joutui kamppailemaan vaaroja vastaan, sekä yliluonnollisia että fyysisiä, ja häntä avusti toisinaan jokin enemmän tai vähemmän maaginen olento, joskus kissan hahmossa. Varsin tyypillistä nuorisokirjallisuutta siis.

Kirjoitustyyli on tietoisen vanhahtavaa, hiukan koristeellista. Se sopii tyyliin varsinkin Witch World -kirjoissa. Kerrottakoon, että Witch World -tarinat alkoivat aika tavallisena toiseen maailmaan siirtymis -tarinana, jossa mies päätyi Estcarp-nimiseen paikkaan. Siellä eli maagisia voimia taitavia naisia, ja Simon rakastui erääseen heistä. Estcarp ja sen noidat tuhoutuivat käytännöllisesti kokonaan, kun "Alizonin koirat" -niminen, kenties meidän maailmastamme tullut rosvojoukko (heillä oli sotakoneita ja räjähteitä) hyökkäsi maahan.

Myöhemmissä kirjoissa siirrytään kuitenkin maahan, jonka nimi on High Hallack. Sinne ovat ihmiset tulleet siirtolaisina. High Hallackin entiset asukkaat ovat lähteneet ja jättäneet jälkeensä maagisen voiman paikkoja, hyviä tai pahoja. High Hallackin asukkaat törmäävät näihin voimiin hyödykseen tai vahingokseen. Lisäksi Alizonin koirat ajavat heitäkin ja lähes tuhoavat heidät, kunnes vanhat voimat hävittävät tunkeutujat.

"Spell of the Witch World" sisältää kolme novellia, joissa joudutaan vastakkain vanhojen voimien kanssa. Ensimmäisessä kaksi Estcarpin pakolaista saa suojan kalastajakylässä. Vaimo synnyttää kaksoset ja kuolee. Isä lähtee sotaan Alizonin koiria vastaan ja jää sille tielleen. Tytär kasvatetaan maagisiin taitoihin, poika taisteluun. Myöhemmin tytär näkee taikakeinoin, että veli on hengenvaarassa ja lähtee pelastamaan tätä. Maagissta kamppailusta tulee tiukka.

Toinen novelli kertoo räjähdyksessä vammautuneesta sepästä, joka alkaa sääliä tilanherran syntymässä epämuodostunutta tytörtä ja keksii keinon pelastaa tämän ja itsensä vääntyneistä ruumiistaan. Varsin viehättävä kansansatumainen tarina.

Viimeisessä novellissa myötäjäisittä jäänyt linnakkeen tytär hyväksyy epätavallisen kosijan ja huomaa joutuneensa todella melko merkilliseen seikkailuun.

Minusta on vahinko, että Andre Norton on jäänyt tiilentekijöiden varjoon. Hänen novellinsa ovat siroja kuin kameet verrattuina jonkun Jordanin lasiseinäiseen pilvenpiirtäjään - taisin sekoittaa vertaukseni?