Karleen Koen: Mustat enkelit

Olen välillä ihmetellyt, mitä tarkoittaa käsite "lukuromaani", koska kaikki romaanit on kirjoitettu luettaviksi. Kaiketi se tarkoittaa juuri sellaista kuin tämä Karleen Koenin historiallinen juonittelu- ja rakkausromaani.

Tapahtumat seuraavat varsin tarkasti niitä historiallisia seikkoja, jotka pystyn todentamaan. Monet henkilöistä ovat myös todellisia. Näistä täydet pisteet. Lisäksi sankaritar on juonittelija; he ovat harvinaisia kirjallisuudessa (johtotähtenä tietenkin "Tuulen viemän" Scarlett) ja aina yhtä jännittäviä. Tällä kertaa lisäksi Alice Verneyllä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin juonitella; tässä susilaumassa lammas tulisi raadelluksi - ja pari raadellaankin matkan varrella. Ei aivan kuvaannollisestikaan, ihmisiä kuolee.

Alice Verney on hovineito Kaarle II:n hovissa. Itse asiassa hän on Madamen, Kaarle II:n sisaren, hovineito. Madame on Ludvig XIV:n veljen puoliso, Englannin prinsessa Hortense. Kirjan alussa prinsessa Hortense saapuu tapaamaan veljeään. Hänen olonsa Ranskan hovissa on hyvin ahdistavaa - Monsieur, hänen aviomiehensä, on homoseksuaali eikä voi sietää vaimoaan. Kuten historiasta tiedämme, Madame tulee myöhemmin myrkytetyksi, aviomiestä epäillään.

Alice palaa Englantiin toisen hyljeksityn kuningattaren, Kaarle II:n hedelmättömän vaimon hovineidoksi. Hän ei vain seuraa juonia ympärillään, vaan osallistuu niihin tarmokkaasti itsekin. Ongelmana on luonnollisesti Kaarle II, rakastettava monarkki, joka pystyi olemaan täysin säälimätön ja oli tarmokas naistenmetsästäjä. Buckinghamin herttua kerran viittasi kuninkaaseen "kansansa isänä" ja jatkoi: "Hyvin monien heistä." Kuninkaalla oli ainakin viisitoista aviotonta lasta.

"Mustat enkelit" kuvaa yhtenä pääjuonistaan Louise de Kerouallen - kirjassa käytetään hänen toista etunimeään Renée - nousua valtaan. La Keroualle oli kansan vihaama, koska hän oli katolinen ja ranskalainen. En malta olla mainitsematta anekdoottia, jossa lontoolaiset luulivat Nell Gwynnin - kuninkaan näyttelijätär-rakastajattaren - vaunuja Kerouallen vaunuiksi ja yrittivät kaataa ne. Nell nousi seisomaan ja huusi: "Rauhoittukaa, hyvät ihmiset, minä olen se protestanttinen huora." (Tapausta ei mainita romaanissa, mutta siinä kuvattu Nell voisi sanoa juuri jotakin tuollaista.)

Tähän ympäristöön sijoitettu kirja ei voi olla muuta kuin viihdyttävä, mutta joidenkin henkilöiden tulevaisuus jäi vaivaamaan. Onneksi totesin, että Karleen on kirjoittanut ensin kirjan päähenkilöistään vahemmalla iällä, ja se on suomennettu. Ehkä ongelmat ovat ratkenneet siinä. Kiireesti kirjastoon.