William Shakespeare: Kuningas Henrik Kuudes, 3.osa

Shakespeare sai sitten kronikkansa valmiiksi. Kolmas osa on ehdottomasti heikointa, mitä hän on sepittänyt. Ekstroja on palkattu taatusti runsaasti, kun vaihtelevat sotajoukot marssivat näyttämöllä sinne tänne liehuttaen punaisia ja valkoisia ruusuja ja välillä Ranskankin viirejä. Hollywood ei ensimmäisenä keksinyt suuria joukkokohtauksia. Valitettavasti tästä osasta puuttuvat voimakohtaukset ja suuret henkilöhahmot.

Kuningatar Margareeta on heikko, pelkkä hahmo muiden joukossa. Elizabeth Woodville, lady Grey, vain vilahtaa tulevan kuningas Edward IV:n vieteltävänä. Tuleva Richard III yrittää juonitella rujoimmillaan. (Ohimennen mainiten hänen rujoutensa on suurelta osalta Shakespearen keksimää; ei ole mitään näyttöä siitä, että hänellä olisi ollut kyttyräselkä ja kuihtunut käsi, vaan hän oli mukana voimakkaasti taisteluissa - jalat edellä hän on voinut syntyä, sitä sattuu, mutta hampaat suussa? Kyseessä lienee ollut keskiajan näkemys, että ilkeä sielu näkyi päältä.)

Voimakkain kohtaus on kenties opettavainen tarina sisällissodista. Näyttämöllä on samaan aikaan isä, joka sisällissodassa vahingossa tappoi poikansa, poika, joka tappoi isänsä, ja kuningas Henrik VI, joka vetää opettavaisia johtopäätöksiä tästä kaikesta ja toivoo olevansa lammaspaimen. Ja siinä se sitten olikin.