Georgette Heyer: Sotkuinen syyllisyys

Kiinnostavaa havaita, että vuoden 1955 suomennos on paljon hankalampaa suomenkieltä kuin Dickens-suomennos 20-luvulta. Tosin Heyer vaatii kääntäjältä silmää, hän kirjoitti epookkia ja kunkin aikakauden puhekieltä. Ilmeisesti kääntäjät (Mirjam ja T.O. Ikonen)ovat tehneet tusinatyötä pohtimatta tekstin merkityksiä. Esimerkki (kirja on sijoittunut toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, ja yksi epäillyistä on puolalainen pakolainen):

Omalla tavallaan hauskannäköinen nuori mies, mutta aika helposti kiihtyvä. Päätellen siitä mitä kertoi, vaikken suinkaan sitä erityisemmin kysellyt, kun se ei ole minun asiani, hän on ennen sotaa ollut hyvinkin varakas. Maatiloja ja sensemmoista Puolassa. Oli niin innokas kertomaan, että ajattelin olevan parasta kuunnella, jos helpottaisi.

Dekkarina kirja on korkeintaan keskinkertainen. Englanninkielisenä se varmasti olisi hauskaa luettavaa - kyläyhteisö, jossa asianajaja ammutaan ja epäiltyjä on vaivaksi asti, kukaan kun ei pitänyt miehestä tipan tippaa. Joitakin hupaisia hahmoja; kylän yhdeksänkymppinen salametsästäjä, joka ei kunnioita poliisia, koska häntä ei koskaan ole saatu rikoksistaan kiinni, ja surmatun perijätär, jonka mielestä kuolleista ei saa sanoa mitään pahaa ("Mikähän hänen mielipiteensä olisi edesmenneestä Caligulasta ja Hitler-vainajasta?" yksi utelias pohtii.)

Nykylukijana kummastelen sitä poliittisesti epäkorrektia tapaa, jolla joka ainoa henkilö kirkkoherrasta nuoriin neitosiin polttaa kuin korsteeni, ja kylän hämmästyttävää asevalikoimaa - 37 pienoiskivääriä, joita lainaillaan huolettomasti sinne tänne ja säilytetään mitä kummallisimmissa paikoissa. Voi poliisiparkoja.