Jaan Kross: Rakkaat kanssakulkijat II

Tämä on se kirja, jossa Krossin voimat hiipuivat. Sen huomaa.

Kirjan alku ja loppu ovat täyttä asiaa, mutta keskikohtaa lukee kuin Viron koulujen matrikkelia. Ymmärrettävää. Alussa jalopussa Kross tuo esiin katkeruutensa Neuvostoliitota kohtaa - ja sekin on täysin ymmärrettävää. On vaikea uskoa, että aikana, jolloin Suomi lekotteli rauhassa (ja suomalaiset tekivät vodkamatkoja Tallinnaan - minä itse mukaan lukien ) virolaiset kokivat byrokraattista sortoa, joka on pahempaa kuin jokin hunni Attilan sorto. Harva asia on pahempaa kuin byrokraattinen sorto.

Silti krijailijan voimat - siis kirjan alussa ja lopussa - ovat täysissä voimissaan. Hän onnistuu lypsämään huumoria mitä oudoimmista tapahtumista, jotia on vaikea uskoa todeksi. Mainitsen pienenä esimerkkinä, että Viro, jolla on pitkä merenranta, on torjunut kansalaisten pääsyn tälle rannalle tehokkaasti vuosikymmeniä. Uskomatonta.