Minette Walters: Kameleontin varjo

Minette Waltersin kirjat ovat joko hyviä tai oikein hyviä. "Kameleontin varjo" on kerrassaan erinomaisen hyvä. Etukannen mainos käyttää sanaa "hypnoottinen"; pakko on olla samaa mieltä.

Luutnantti Charles Aclandin johtama Scimitar-tiedustelupanssarivaunu joutuu Irakissa tienvarsipommin uhriksi. Kaksi miestä kuolee, luutnantti pelastuu vakavasti loukkaantuneena. Hänen kuntoutumisensa on hidasta ja vaikeaa päävammojen ja syyllisyydentunteen vuoksi - hän uskoo olevansa vastuunsa miestensä kuolemasta. Lisätaakkaa tulee, koska hän on menettänyt toisen silmänsä eikä armeija huoli häntä takaisin.

Psykiatri huolestuu Aclandin henkisistä oireista. Hän ei siedä naisia eikä tahatontakaan kosketusta. Hän sulkeutuu ja kieltäytyy sopeutumasta. Sairaalassa hän kohtelee väkivaltaisesti hössöttävää äitiään ja vastoin kieltoja sairaalaan tullutta entistä morsiantaan. Tässä kohtaa alkaa morsian astua etualalle; hänellä on kerrottavanaan kameleonttimaisen ristiriitaisia tarinoita kihlauksen purkautumisesta. Acland puolestaan ei suostu sanomaan mitään.

Kun Acland passitetaan sairaalasta, hän sekaantuu pariinkin väkivaltakohtaukseen. Poliisi alkaa epäillä häntä murhista ja pahoinpitelyistä Lontoossa; jostakin syystä Aclandilla tuntuu olevan kontakti kuolleisiin - miten paljon voidaan lukea sattuman piikkiin? Acland olisi vieläkin pahemmassa pulassa, mutta hänen asioitaan alkaa hoitaa toinen piikikäs siili - lesbolääkäri, joka on kehonrakentaja.

Miellyin kovasti kirjan särmikkäisiin hahmoihin, niin elämän ulkolaitaa kuin he vaeltavatkin. Muitakin outoja tyyppejä putkahtelee Lontoon yöstä; tässä kirjassa elämä ei ole sovinnaista. Kirja oli pakko vetäistä henkeen yhdellä istumalla - muuten jännitys olisi lyönyt yli.