Kari Hotakainen: Huolimattomat

Tunnustan heti: olen äkillisesti rakastunut mieheen, nimittäin Hotakaisen rikoskomisario Antero Mokkaan. Mieheen, joka on syrjäyttänyt yksityiselämänsä työnsä takia. Mieheen, joka oli työssään niin tottunut elämään valheiden maailmassa, ettei hän enää pitänyt totuutta mielenkiintoisena. Joka mieluummin kutsui epäiltyjä asiakkaiksi suhtautuakseen heihin riittävän tasapuolisesti. Jossa kuitenkin eli mahdollisuus ihmissuhteisiin. Ja joka kohtasi mahdottoman rakkauden kuin vihreän verson romupihassa.

Rakkaus ilmestyi Leilan mukana. Leila oli tympääntynyt seksiin, jota tässä maailmassa tarjotaan koneellisesti, piittaamattomasti ja joka puolelta. Leila myi hellyyttä ja läheisyyttä. Hän ei ole niin hellyttävän todellinen kuin Antero, vaan paremminkin utuneito, miehen haaveiden toteutuminen. Hotakainen kuvaa häntä luontokuvilla; puilla, pulppuavalla vedellä. Leila suhtautuu asiakkaisiinsa kuin kyntämättömään peltoon, talviuniltaan heräävään karhuun. Kun Leila ja Antero kohtaavat - kuulusteluhuoneessa - syntyy jotakin herkkää ja maailmaa järisyttävää.

Katalysaattori kohtaamisessa on Boström, puppusanageneraattori, joka ei voi kohdata toista ihmistä muuten kuin koneena; reikänä, joka on täytettävä kuin männällä, jonakin, jota on manipuloitava, jolle on mekaanisesti valehdeltava kuin Ostos-TV -kanava. Valitettavasti tässä maailmassa on enemmän Boströmejä kuin Leiloja tai Anteroita. Se on surullista ja nostattaa alakulon. Onneksi se metalli- ja muoviromujen keskellä kasvava verso on sinnikästä laatua - se elää.

Kirja avautui minulle, mutta jokin yksityiskohta on selvästi jäänyt ymmärtämättä. Kirjan nimi. Voiko joku valaista, olkaa hyvä? Miksi "Huolimattomat"?