My Photo
Name:
Location: Tampere, Finland

Vapaasti temmeltämässä kirjojen ja Internetin ihmemaassa. Erityinen mielenkiinto pieniin eriskummallisuuksiin tässä suuressa maailmassa.

Tässä arviointeja vuoden 2006-2011 aikana lukemistani kirjoista.

Wednesday, March 31, 2010

Laurence Bergsteen: Yli maan äären



Löytöretket on usein kuvailtu samalla kaavalla, jolla minäkin olen niitä ajatelllut; varustetaan laivat (no, ehkä karavaanikin, riippuen määränpäästä), lähdetään, koetaan vaaroja, vastuksia, ruokapulaa ja huonoa juomavettä, kuollaan sairauksiin tai yhteenottoihin vihamielisten ihmisten kanssa; löydetään jotakin, palataan kotiin liput liehuen, saadaan kultaa, kunniaa ja nimi historiankirjoihin.

Eipä vainkaan. Bergsteen on kuvannut tarkasti ja kiinnostavasti Magalhaesin maailmanympäriretken. Suurin osa ongelmista oli poliittisia, ei maantieteellisiä. Portugalilainen Magalhaes koetti vuosikaudet taivutella Portugalin kuningasta rahoittamaan matkan, mutta hovijuonittelujen vuoksi mitään ei tapahtunut. Lopulta Magalhaes lähti Espanjan hoviin, ja silloin alkoi tapahtua. Espanjan kuningas kiinnostui, mutta espanjalaiset juonittelivat, koska Magalhaes oli portugalilainen. Portugalin kuningas koetti estää matkan kaikin keinoin - lopulta kiusaamalla Magalhaesin sukulaisia niin, että nämä joutuivat pakenemaan ulkomaille, jotkut Brasiliaan, maatila jäi raunioksi ja aateliskilpi väännettiin irti ja tuhrittiin ulosteilla. Espanjalaiset eivät halunneet laivojen miehistöksi, muiden maiden kansalaisia kiellettiin ja lopulta Espanjan kuningas antoi laivojen kapteeneille niin ristiriitaisia valtuuksia, että koko laivasto yritti kapinoida Etelä-Amerikan rannikolla, Magalhaes revitytti yhden miehen neljään osaan, hirtätti pari ja jätti rannalle kaksi, joista toinen oli matkaa Espanjassa hallinnoineen piispan poika. Yksi laiva karkasi ja palasi Espanjaan, jossa kapinalliset saivat sankarin vastaanoton ja Magalhaesille uskollinen kapteeni heitettiin vankilaan. Jos Magalhaes ei olisi kuollut, hänet ehkä olisi kotiin palattuaan hirtetty vaivoistaan.

Portugalin kuningas lähetti laivoja ajamaan Magalhaesia takaa, ja Afrikan kautta kierrettyään he saivat jäljellä olevat laivat kiinni Itä-Intiassa (Magalhaes oli jo kuollut), vangitsivat useita miehiä ja tuhosivat yhden laivan. Espanjaan palasi lopulta yksi viidestä laivasta ja 18 miestä (matkalle oli lähtenyt yli 250). Kuninkaan armon osoituksena miesten tuomista mausteista ei peritty veroa, mutta silti kukaan ei hyötynyt matkastaan mitään, paitsi Antonio Pigafetta, italialainen kronikoitsija, joka kirjoitti kirjan ja myi sitä ympäri Eurooppaa.

Uskomattominta on, että osa niistä 18 miehestä lähti uudelle löytöretkelle, jolla he menehtyivät. Ainoa kotiin selvinnyt laiva - Victoria - korjattiin, lähetettiin rahtiliikenteeseen ja tuhoutui Atlantin myrskyssä.

Magalhaesin sisukkuuden ja määrätietoisuuden ansiosta matka Etelä-Amerikan ympäri onnistui. Pigafetta tutki määrättömän uteliaasti ihmisten epätavallisia käyttäytymismuotoja (hän oli erityisen kiinnostunut seksistä - hänet voi kuvitella hiipimässä filippiiniläisten makuuhuoneissa kuin varhainen Kinsey) ja keräsi sanakirjaa kaikista tapaamistaan kielistä, jopa Patagonian alkuasukkaalta, joka löytöretkeilijöiden tavan mukaan oli kidnapattu eläväksi matkamuistoksi. Kuvaus näiden kahden välisestä kommunikoinnista, outoon ympäristöön joutuneen intiaanin ja italialaisen, on hellyttävä.

Löytöretkien tarkoitus ei ollut saada selville, mitä taivaanrannan takana oli, vaan saada mausteita, mausteita ja mausteita. Ei tiedonjano, vaan ahneus. Pigafetta oli ainoa tiedonjanoinen ja Magalhaes ainoa, joka ei ajatellut rahaa, vaan uskontoa; hän yritti käännyttää alkuasukkaita kristityiksi (mitä tehtävää hänelle suinkaan ei ollut annettu). Siksi hän Filippiineillä kuolikin.


0 Comments:

Post a Comment

<< Home