Philippa Gregory: The Boleyn Inheritance
Philippa Gregory täydentää Boleynien perhemuotokuvaa - tai oikeastaan Howardien, Norfolkin herttua Thomas Howard on pääkonna - tuomalla näyttämölle samaan aikaan Cleven Annan, Katherine Howardin ja Anna Boleynin kälyn, Jane Rochfordin. En ollut aikaisemmin tajunutkaan, että kaikki kolme olivat samaan aikaan samassa hovissa.
Historiakuvaus on kirjassa hyvää - tarkistelin koko matkan. Kummankin kuningattaren, Annan ja Katherinen, muotokuva on taitava. Henrik on toinen hirviö Norfolkin lisäksi. Historiankertauksena; kun Henrik oli haudannut Jane Seymourin, joka kuoli lapsivuoteeseen synnytettyään sen kauan kaivatun pojan, hän menetti vähäksi aikaa halunsa metsästää nuoria hovinaisia. Henrik lähestyi viittäkymmentä, mikä siihen aikaan oli korkea ikä. Lisäksi hän oli pahasti ylipainoinen ja poti märkivää, parantumatonta haavaa jalassaan - jalka lopulta vie hänet hautaan. Hän suuntasi huomionsa politiikkaan.
Henrikin pelko oli, että Englannin vanhat viholliset Ranska ja Espanja liittutuisivat. Niinpä hän alkoi etsiä protestanttista kuningatarta. Sellainen löytyi Clevestä. Anna-parka ei osannut sanaakan muuta kieltä kuin saksaa, mikä Englannin kielitaitoisessa hovissa toi hänelle tomppelin maineen. Lisäksi hän pukeutui saksalaisen siveästi ja vaikutti rumalta. Kukaan ei osannut varoittaa häntä, että kuningas mielellään leikki naamiaisia - Englannissa jokainen osasi näytellä yllättynyttä. Anna ei tuntenut kuningasta ja loukkasi tätä verisesti.
Avioliitto solmittiin silti, mutta Henrik alkoi heti etsiä tietä ulos. Norfolkin herttua pani asialle Jane Rochfordin, joka oli toimittanut oman aviomiehensä ja kälynsä mestauslavalle todistuksellaan. Lisäksi Norfolk heitti kuninkaan eteen taas uuden Howardin tytön - 14-vuotiaan Katherinen. Valitettavasti Katherine oli valtakunnan tyhjäpäisin tyttö eikä edes neitsyt. Tragediahan siitä tuli.
Philippa Gregory korostaa koko ajan, miten vastenmielinen Henrik oli - vanha, visvalta ja pieruilta haiseva, ylipainoinen äijänrohmu, joka edelleen luuli olevansa koko kristikunnan komein hallitsija. Joka muuta väitti, löysi itsensä mestauslavalta. Lisäksi Henrik oli käytännöllisesti katsoen impotentti - mikä tietenkin oli aina naisen vika. Anna oli onnekseen älykkäämpi kuin kukaan uskoi, mutta Katherine-parka oli tuomittu tuhoon, ja mukanaan hän veti Jane Rochfordin, joka oli valmis ilmiantamaan kenet tahansa ja miten tahansa, mutta tästä kuopasta hän ei itseään kaivanut ylös.
Boleynien perintö oli Janen mielestä hänen arvonimensä; todellisuudessa se oli petoksen perintö. Kirjassa Norfolk pelastaa tisensä jääkylmällä petturuudella. Todellisuduessa hän päätyy Toweriin. Tosin hän selviytyy ja kuolee vuoteessaan, niin että kirjan kuvaus on oikeutettu.
Kirjassa näytetään myös se uskonnollinen sekaannus, jonka Henrik aiheutti ja joka korostuu lisää kuningatar Elisabetista ja Maria Stuartista kertovissa kirjoissa.
Historiakuvaus on kirjassa hyvää - tarkistelin koko matkan. Kummankin kuningattaren, Annan ja Katherinen, muotokuva on taitava. Henrik on toinen hirviö Norfolkin lisäksi. Historiankertauksena; kun Henrik oli haudannut Jane Seymourin, joka kuoli lapsivuoteeseen synnytettyään sen kauan kaivatun pojan, hän menetti vähäksi aikaa halunsa metsästää nuoria hovinaisia. Henrik lähestyi viittäkymmentä, mikä siihen aikaan oli korkea ikä. Lisäksi hän oli pahasti ylipainoinen ja poti märkivää, parantumatonta haavaa jalassaan - jalka lopulta vie hänet hautaan. Hän suuntasi huomionsa politiikkaan.
Henrikin pelko oli, että Englannin vanhat viholliset Ranska ja Espanja liittutuisivat. Niinpä hän alkoi etsiä protestanttista kuningatarta. Sellainen löytyi Clevestä. Anna-parka ei osannut sanaakan muuta kieltä kuin saksaa, mikä Englannin kielitaitoisessa hovissa toi hänelle tomppelin maineen. Lisäksi hän pukeutui saksalaisen siveästi ja vaikutti rumalta. Kukaan ei osannut varoittaa häntä, että kuningas mielellään leikki naamiaisia - Englannissa jokainen osasi näytellä yllättynyttä. Anna ei tuntenut kuningasta ja loukkasi tätä verisesti.
Avioliitto solmittiin silti, mutta Henrik alkoi heti etsiä tietä ulos. Norfolkin herttua pani asialle Jane Rochfordin, joka oli toimittanut oman aviomiehensä ja kälynsä mestauslavalle todistuksellaan. Lisäksi Norfolk heitti kuninkaan eteen taas uuden Howardin tytön - 14-vuotiaan Katherinen. Valitettavasti Katherine oli valtakunnan tyhjäpäisin tyttö eikä edes neitsyt. Tragediahan siitä tuli.
Philippa Gregory korostaa koko ajan, miten vastenmielinen Henrik oli - vanha, visvalta ja pieruilta haiseva, ylipainoinen äijänrohmu, joka edelleen luuli olevansa koko kristikunnan komein hallitsija. Joka muuta väitti, löysi itsensä mestauslavalta. Lisäksi Henrik oli käytännöllisesti katsoen impotentti - mikä tietenkin oli aina naisen vika. Anna oli onnekseen älykkäämpi kuin kukaan uskoi, mutta Katherine-parka oli tuomittu tuhoon, ja mukanaan hän veti Jane Rochfordin, joka oli valmis ilmiantamaan kenet tahansa ja miten tahansa, mutta tästä kuopasta hän ei itseään kaivanut ylös.
Boleynien perintö oli Janen mielestä hänen arvonimensä; todellisuudessa se oli petoksen perintö. Kirjassa Norfolk pelastaa tisensä jääkylmällä petturuudella. Todellisuduessa hän päätyy Toweriin. Tosin hän selviytyy ja kuolee vuoteessaan, niin että kirjan kuvaus on oikeutettu.
Kirjassa näytetään myös se uskonnollinen sekaannus, jonka Henrik aiheutti ja joka korostuu lisää kuningatar Elisabetista ja Maria Stuartista kertovissa kirjoissa.
posted by Mette | 8:38 AM
0 Comments:
Post a Comment
<< Home