William Shakespeare: Iloiset Windsorin rouvat

Usein kirjallisuushistoriassa kerrottu juttu väittää, että kuningatar Elisabeth olisi vaatinut nähdä paksun ritari Falstaffin rakastuneena, ja vastineeksi William kirjoitti tämän näytelmän. Epäilen tarinaa, koska paksu ritari ei ole rakastunut, hän vain teeskentelee niin, ja kuningatarta olisi ollut vaarallista huiputtaa. Sen sijaan lisää Falstaffia ovat voineet vaatia Shakespearen näyttelijätoveri Burbage, jonka loistorooleja ritari oli, ja lontoolaisyleisö, eikä kelpo Bess-kuningatarkaan varmaan naurua säästänyt - hän oli erittäin hyvin oppinut antiikin kirjallisuudessa, ja Shakespeare on anteliaasti yhdistänyt useita antiikin komedioiden juonia näytelmään.

Pääosin näytelmässä on liitetty yhteen juoni miehestä, joka teeskentelee kahdelle rouvashenkilölle yhtaikaa olevansa rakastunut. Rouvat ovat puheväleissä keskenään, paljastavat juonen ja päättävät kostaa kunnolla miehelle. Toinen juoni koskee mustasukkaista aviomiestä, joka hankkiutuu väärällä nimellä toivorikkaan rakastajan puheille ja saa kuulla jokaisen "aviorikoksen" ja niiden epäonnistumisen suoraan ritarin suusta. Kolmas juonikäänne on nuori neito, jolla on kolme kosijaa - isä suosii yhtä, äiti toista ja tyttö itse kolmatta. kaiken keskellä pyörii klassinen parittajanainen, joka juoksee kaikkien asianosaisten välissä koipensa poikki ja saa rahaa kouraansa joka ainoalta. Jossakin välissä ehditään vielä löylyttää majatalon isäntää, joka on lurjusten mielestä liian nokkava - se juonenkäänne on kyllä jäänyt vähemmälle huomiolle.

Ritari Falstaff erottaa näytelmän alussa kaikki palvelijansa, koska hän on aivan rahaton. Yksi pääsee töihin majataloon, kaksi muuta päättää kostaa ritarille ja paljastaa viettelyjuonen iloisten rouvien aviomiehille. Toisen mies kieltäytyy suoralta kädeltä uskomasta vaimostaan pahaa sanaa:

Jos hän rupee minun vaimoani miellyttelemään, niin jätän eukon rentonaan hänelle. Mitä hän muuta häneltä saa kuin purevia sanoja, se tulkoon minun päähäni. (Cajanderin käännös)

Toinen lähtee juoneen mukaan ja ryntää kerran toisensa jälkeen paljastamaan rikollista paria. Onneksi arvon rouvat ovat jo itse huijanneet Falstaffin milloin mihinkin kiipeliin uskottelemalla miehen tulevan kotiin, joten kun hän ystävineen todella tulee, kaikki on valmiina. Kohtausten on täytynyt olla mielettömän hauskoja näyttämöllä.

Näytelmässä on vielä tanssi, jossa esiintyvät keijut ja metsästäjä Herne, tuo paholaiskoirien kanssa pilvissä rientävä sarvipäinen taruhahmo. Kun pelottavaa paholaishahmoa esittää lihava ritari pässinsarvet päässään, niin kansa on varmaan ulvonut naurusta.