David Mitchell: Pilvikartasto

Kirjan nimestä noin aluksi: eräs kirjan henkilöistä säveltää "Pilvikartasto-sekstetin", jossa useat soittimet soittavat vuorollaan sooloa. Nämä soolot katkeavat jokainen toisen soittimen aloittaessa, ja sitten palaavat jatkaen kukin omaa teemaansa puhtaasti loppuun. Tällainen on myös kirjan rakenne. Amerikkalaisen lakimiehen Tyynenmeren-päiväkirja 1800-luvulta katkeaa 1930-luvun säveltäjän ystävälleen lähettämiin kirjeisiin. Säveltäjä löytää päiväkirjan belgialaisesta linnasta.

Kirjeet taas löytää 1970-luvulla naistoimittaja säveltäjän iäkkäältä ystävältä. Toimittajan tarina kerrotaan käsikirjoituksessa 1990-luvulla; käsikirjoitus on toimitettu salanimellä pienkustantamon omistajalle. Joskus tulevaisuudessa korealainen klooni joutuu kummallisiin seikkailuihin. Hän näkee osan elokuvasta, joka kertoo hänelle täysin oudosta maailmasta, jossa pienkustantaja joutuu pulaan.

Keskimmäisessä jaksossa kaukaisen tulevaisuuden Havaijilla iäkäs mies tarinoi nuorille. Hänen kertomuksessaan nousee vahvasti esiin palvottu jumaluus, jonka nimi on sama kuin korealaiskloonin. Tästä aikajana palaa menneisyyttä kohti eri kertomusten kautta, ja viimeinen katkelma on taas amerikkalaisen lakimiehen, joka päätyy Honoluluun - paljon tulevaisuuden Havaijista selittyy menneisyydellä.

Kirjan teema on juonen mutkikkuudesta huolimatta yksinkertainen - sillä on paljon tekemistä ahneuden, vallanhimon ja ihmisenä olemisen kanssa. Jokaisessa jaksossa määritellään sitä, mikä ihminen on - kaikissa tapaamme joukon, jota ei kelpuuteta ihmiseksi ja jota saa vapaasti riistää. Joka kerran, kun ahneus saa vallan, sivistys kärsii. Jotkut tarinat päättyvät duuriin, toiset molliin. Soitinnus on rikas ja sävelmä melodinen ja mieleen painuva.

Niin, ja kääntäjä Vesa Suomisella on ollut homma edessään ja hän on selviytynyt siitä - toivoakseni - ehjänä. Ihailuni hänelle.