James Goodwin: Käärmekivi

Luin aikaisemmin James Goodwinin kirjan "Janitsaaripuu". "Käärmekivi" on yhtä hyvä. Tarinaan jätetään kertomattomia kohtia; lukija voi itse hyvin päätellä eräät loppukohtauksessa avoimiksi jääneet ykistyiskohdat. Eunukki Yashim on itse hengenvaarassa ja vieläkin suuremmassa vaarassa menettää maineensa, kun sulttaani makaa kuolemaisillaan ja hämäräperäinen ranskalainen, johon Yashim onnettomuudekseen tutustuu, löytyy karmivalla tavalal kuolleena ja huhut voivat yhdistää Yashimin tapaukseen.

Onneksi Yashim ei ole menettänyt kaiken keskellä kiinnostustaan hyvään ruokaan ja kirjoihin - ei myöskään ystäviään, kuten Puolan suurlahettiläs Palewskia (Puolaahan ei ole ollut enää pitkään aikaan, suurvallat olivat jakaneet sen - "Käärmekiven" tapahtumavuosi on 1838 - mutta suurlähettiläs pitää sitkeästi asemastaan kiinni).

Tarinassa joudutaan pohtimaan, miten lordi Byron oikeastaan kuoli vuonna 1824, mitä tapahtui, kun ottomaanit valloittivat Konstantinopolin 1453 ja keitä ovat salaperäiset kreikkalaiset Hetaira-ryhmän jäsenet. Todella mystisiä hahmoja ovt vesimiesten killan jäsenet. Istanbulia ei olisi ilman sen vesijohtoja, mutta mitä siellä maan alla oikein tapahtuu? Kiehtovaa.

Elizabeth Kostovan kirjassa "Historiantutkija" esiintyy sama maanalainen vesiallas kuin "Käärmekivessä". Kummassakin kirjassa paikalla on taianomainen sävy, mutta "Käärmekivi" ei sentään marssita paikalle vampyyriä - ihmiset riittävät.