Pasi Ilmari Jääskeläinen: Taivaalta pudonnut eläintarha

Kuten novellikokoelmat aina, tämäkin on lukijan kannalta epätasainen. Olen lueskellut useiden kirjan lukeneiden kommentteja ja mielipiteet käyvät kovasti ristiin.

Kokoelmassa on pari pientä juttua, jotka tuntuvat hiukan merkityksettömiltä - tosin "Morfeuksen kolikot" on lyhyt ja lyyrinen. Moni on pitänyt "Kummitustalo, Rakettitehtaankatu 1" -tarinasta, joka ei minulle kolahtanut ollenkaan. "On Murmaa kaatunut" on tällaiselle fantasian lukijalle osaksi tavanomaisten fantasiasarjojen parodiaa, osaksi filosofinen juttu mielikuvituksen ja normaalimaailman suhteesta. Sellaisena se sietää perusteellisempaakin tutkimista. Jääskeläinen ei muuten tunnu oikein viihtyvän tässä normaalielämässä - olen pahoillani hänen puolestaan. Liikaa kouluopetusta? Sama piirre tuntuu monessakin novellissa, apea tunne seinän väärällä puolella olemisesta. Erityisen synkkiä ovat "Laurelia etsimässä" ja "Alla pinnan Toiseus piilee".

Sen sijaan pidin oikein paljon aikaparadoksitarinasta "Missä junat kääntyvät" (jota en jostakin syystä ollut aikaisemmin lukenut), aiheellisesti ylistetystä "Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa" ja kerrassaan sydäntä puristavasta tarinasta "Taivaalta pudonnut eläintarha". Niminovelli on kertakaikkisen koskettava melankolinen kertomus, joka sisältää koko maailman verran surua ja apeutta. Jos suomi olisi maailmankieli, tällä yhdellä novellilla takaisi kuolemattomuutensa antologioissa.