Paul Scott: Hiljaisuuden tornit

Olen alkanut vakavasti pohtia kvartetin rakennetta. Se selviää ilmeisesti vasta neljännessä osassa. Ensimmäisessä osassa, "Kuningattaren jalokivi", kirjoittaja esiintyi itse noin 20 vuotta tapahtumien jälkeen ja hän keräsi haastatteluja ja asiakirjoja tapahtumiin osallistuneilta. Kahdessa seuraavassa osassa, "Skorpionin päivä" ja tämä "Hiljaisuuden tornit", hän on vetäytynyt kaikkitietävän kertojan osaan. Teoriani tällä hetkellä on, että ensimmäisessä osassa tapahtumia nähtiin paljon intialaisten näkökulmasta. Ehkä Scott pyrki antamaan kuvaukselle luotettavuutta silminnäkijän kuvauksilla. Voi myös olla, että hän halusi antaa aikakehykset tarinalle ja osoittaa, että hyvin vähän oli muuttunut, vaikka Intia oli itsenäistynyt. "Skorpionin päivä" oli joka tapauksessa tuttu englantilaiselle yleisölle, jota Intia kiinnosti - kuvaus, tapahtumapaikat ja henkilöt olivat hyvin kiplingiläisiä.

Tämä kolmas osa, "Hiljaisuuden tornit", on pääosin omistettu ulkopuoliselle näkemykselle. Näkökulma on melkein kokonaan Barbara Batchelorin, Barbien, eläkkeelle jääneen lähetystyöntekijän. Hän on outo lintu rajn parissa. (Käytän mieluummin sanaa raj, johon olen tottunut, kuin radz, jota kirjan suomennos käyttää. Molemmat tarkoittavat samaa, englantilaista hallitsijaluokkaa Intiassa.)

Barbie on maksavana vuokralaisena Mabel Laytonin huvilassa. Mabel kuuluu rajhin, mutta on erottautunut heistä käyttäen syynä kuurouttaan. Hänet jätetään jokseenkin arvoitukselliseksi hahmoksi samoin kuin toinen ulkopuolinen, lady Manners, joka kulkee kuvan reunoilla kuin aave. Barbie, kuten Ronald Merrick, on luokkataustaltaan ulkopuolinen, ja molemmat käsittävät sen. Siinä, missä Merrick omaksuu Saatanan osan, Barbie yrittää sisään rakastamalla ja välittämällä. Molemmat torjutaan.

Barbie ajattelee huomattavasti enemmän kuin kukaan käsittää (paitsi joitakin intialaisia); pääasiassa Jumalaa, johon hänen uskonsa koko ajan vähenee, ja "tuntematonta intialaista", kuten hän asian ilmaisee. Mabelin kuoltua Barbien elintila kapenee koko ajan, kunnes hän suistuu hulluuden turvapaikkaan ja kirjan lopussa kuolee samana päivänä, jona Hioshiman pommi räjäytetään:

Sieltä hänet löydettiin ikuisesti varuillaan äkillisessä auringonpaisteessa, ja hänen varjonsa oli palanut seinään hänen taakseen aivan kuin jossakin etäisessä mutta hirveässä tulessa.

Raj-naiset tuntuvat Intian taustaa vasten tuhmilta ja tietämättömiltä, hemmotelluilta kakaroilta, joilta maailma on katoamassa alta, mutta he - tai useimmat heistä - eivät tajua mitään. Ne, jotka alkavat tajuta, kerääntyvät yhteen kuin pelästyneet lapset ja mieluummin syyttävät jotakin tiettyä - kuten Barbieta - kuin tajuavat tilansa. Tragedia on lähetymässä väistämätöntä loppuaan.