Pascal Mercier: Yöjuna Lissaboniin

Hämmästyttävästi kirja, jossa sankari on 64-vuotias ja useimmat henkilöistä yli 80-vuotiaita. Aiheeseen katsoen se on ymmärrettävää; kyse on ihmisen mahdollisuudesta muuttua ja tutkia persoonallisuuttaan. Kuten kirjan motto sanoo:

Meidät kaikki on tehty tilkuista, jotka on yhdistetty niin epämuotoiseksi ja moninaiseksi kudokseksi, että jokainen pala vaikuttaa joka hetki omaan suuntaansa. Ero meidän ja oman itsemme välillä on yhtä suuri kuin meidän ja muiden välillä.
- Montaigne

Raimund Gregorius on opettanut koko ikänsä latinaa, kreikkaa ja hepreaa berniläisessä lukiossa. Sateisena aamuna matkalla kouluun hän näkee naisen rautatiesillalla lukevan kirjettä, rypistävän sen, heittävän sillan kaiteen yli ja aikovan hypätä perään. Gregorius ryntää väliin, jolloin nainen kirjoittaa hänen otsaansa tussilla puhelinnumeron, jota "ei halua unohtaa". Nainen sanoo olevansa portugalilainen.

Samana päivänä Gregorius poikkeaa antikvariaattiin, jossa hänen käsiinsä osuu tuntematon kirjanen portugalilaiselta Amadeu de Pradolta. Gregorius ei osaa portugalia, mutta antikvariaatin pitäjä kääntää hänelle kirjasta lauseen:

Jos on niin, että taidamme elää vain pienen osan siitä, mitä meissä piilee - mitä tapahtuu jäljelle jäävälle osalle?

Seuraavana päivänä Gregorius jättää tunnilla lauseen kesken, poistuu koulusta ja matkustaa Portugaliin jäljittämään Amadeu de Pradoa.

Kirjassa pohditaan elämää ja ihmistä, ja myös Euroopan historiassa pahasti unohtunutta diktatuuria, Portugalin Salazaria, joka on jäänyt Espanjan Francon varjoon. Paikoitellen tarina tuntuu jopa uuvuttavalta, mutta kirjan sulkeuduttua kysymykset jäävät auki - niitä poksahtelee esiin kuin hiilihappokuplia.

(Juonipaljastus: Gregorius ei koskaan ehdi sen salaperäisen naisen puhelinnumeroon saakka, vaikka ehkä kirjan loputtua? Kuka tietää?)