Merete Mazzarella: Matkalla puoleen hintaan

Merete Mazzarella on kirjoittanut kirjan eläkkeelle jäämisestä. Ja myös yleensä vanhenemisesta ja kuolemisestakin. Kirja on täynnä isoja ja pieniä oivalluksia. Usein tekee mieli nauraa lempeästi kirjailijan mukana. (Ja myös itkeä joskus - onhan tämä kaikki niin outoa ja tuttua.)

Minulla on jäljellä vielä melkein kahdeksan työkuukautta sinä päivänä, kun liukastun ja kaadun yliopiston kirjaston portailla. Minusta kuulostaa perin mainiolta, melkeinpä sankarilliselta, että liukastuin juuri siellä. Sitä myös mielelläni korostan, kun kerron tapauksesta.

Miltähän tarinani kuulostaisi, jos olisin liukastunut viinakaupan edessä?

Merete Mazzarella tuntuu minusta niin uskomattoman tutulta - kuin hän olisi toinen minäni. On outoa ajatella, että jos tapaisimme, emme välttämättä voisi edes kommunikoida samalla kielellä. On kuin aktsoisi peiliin eikä osaisi puhua peilikuvansa kanssa. Nuoremmista lukijoista ei ehkä tunnu siltä. Mutta kyllä se siitä tuttuuntuu - kyllä se siitä. Kaikki havainnot siitä, miten ihminen muuttuu lapseksi jälleen tullessaan eläkeläiseksi - ihmiset puhuvat vähän kovemmalla äänellä ja falsetissa, ja kun he näyttävät katsovan kohti, he katsovatkin jotakuta nuorempaa olkapään takana. Niinpä.