Panu Rajala: Unio Mystica

Minun on heti aluksi pyydettävä Panu Rajalalta anteeksi. Olen aina pitänyt häntä jotenkin pönäkkänä henkilönä, mutta hänhän on kerrassaan hauska - Mika Waltarin elämäkerta on täynnä hykerryttäviä lauseita ja huomioita. Esimerkiksi Tulenkantajat-vaihe, jossa Olavi Paavolainen ja Mika Waltari ylistivät autoja ja vauhtia - 100 km tunnissa! - vaikka kumpikaan herroista ei eläessään oppinut autoa ajamaan. Tai vaihe, jossa Waltaria jo suurromaaninsa kirjoittaneena ei millään haluttu nimittää Suomen Akatemiaan. Hätäpäissään joku ehdotti Yrjö Jylhää, kunnes huomattiin, että Jylhä oli kuollut 13 vuotta aikaisemmin.

Elämäkertaa lukee kuin romaania. Ripaus romaania siinä taitaa ollakin - äärettömän runsas aineisto on silti hienotunteinen ja vain vihjaa moniin jaksoihin kirjailijan elämässä. Ihailen suuresti tapaa, jolla Rajala onnistuu kuvailemaan Waltarin naissuhteita vasta siinä vaiheessa kirjailijan elämää, jossa tämä itse niitä paljasteli sen sijaan että Rajala olisi sijoittanut naiset kronologisiin kohtiin. Tällä tavoin tuntuu, että vanha herra sai itse päättää, mitä tunnusti ja mitä ei. Aika paljon Waltari tuli tunnustaneeksikin. Rajala paljasti myös oman suhteensa kirjailijaan lämpimästi siinä vaiheessa, jossa tuleva elämäkertakirjailija sai etuoikeutetun tilaisuuden tutustua Waltariin tämän viimeisinä vuosina.

Kummallisesti Waltari osui aina tekemään vääriä asioita väärillä vuoroilla - tämän Rajala tuo esiin muun muassa kuvaamalla jokaisen teoksen kohdalla sitä koskenutta arvostelua. Sinuhen arvostelussa pohdittiin Waltarin tapaa käyttää pilkkuja! Siveellisyyttä rikkoi kohta jos toinenkin. Kun Sinuhen lemmenelämä lakkasi olemasta häpeällistä, Waltarin todettiinkin kääntyneen ikävystyttävän uskonnolliseksi. Melkein alkoi itkettää Rajalan kuvaus hautajaisista, joissa Väinö Linna (ei taatusti Waltarin miehiä) piti puheen, joka ei tehnyt vainajalle kunniaa, ja Rajala lopettaa teoksen seuraavasti:

Siunaustilaisuudessa ei ollut Mikan henki saapuvilla, tunsi Rauni Luoma, yksi läheisistä. Kaikki oli virallista ja hengetöntä. Luoma näki näyn: Mika saapui kappelin ovelle kurkistamaan, viipyi hetken, pudisti päätään ja poistui.