Michael Crichton: Nyt

Crichtonin viimeiseksi jäänyt kirja ei toivoakseni olisi ollut ihan tällainen, jos mies olisi ehtinyt hioa sitä hiukan. Nyt pyöritetään niin montaa geenitutkimukseen liittyvää aihetta, että niistä olisi saanut kepeästi kolme kirjaa. Tällaisena varsinkin kirjan alku on yhtä sillisalaattia. Kirjan lopussa on Crichtonin yhteenveto käsitellyistä aiheista ja siitä selviää, että osa henkilöistä on tosielämän tapauksia - selventää kartaa jonkin verran, joskin jälkikäteen.

Loppua kohti kirja tiivistyy ja käy suorastaan kutkuttavaksi - tosin asiasisällön ksutannuksella - kun loppuluvuissa vedetään vanhaa kunnon jenkkidraamaa; määrätietoinen äiti suojelee lastaan pumppuhaulikolla ja konnia viedään kuin litran mittaa.

No, aiheena ovat siis geenimanipulaatiolla tehdyt ihmisen ja eläimen risteytymät - papukaija Gerard on paras hahmo - geenien patentointi, yliopistojen kaupallinen toiminta ja ihmiskudosten käyttö. Muutamia juonikuvioita mainitakseni. Osa menee yli niin että ryskyy (tai sitten täytyy ruveta uskomaan Illuminatiin ja NWO:hon). Vaikea kuvitella, että miehen jälkeläisiä yritetään kidnapata, koska he kuljeskelevat ympäriinsä mukanaan varastettua tavraa - so. miehen geenejä. Teki mieli pyytää pikapuhelu Crichtonille, missä hän sitten nykyään majaileekin, ja kysyä, eivätkö jälkeläisen geenit ole puoliksi kummaltakin vanhemmalta ja siis eri juttu kuin isän tai äidin geenit. Koska kerran klooneista ei ole kysymys.

Siis jossakin määrin keskentekoinen ja vainoharhainen opus, jossa on hyviäkin hetkiä (se papukaija Gerard taas).