My Photo
Name:
Location: Tampere, Finland

Vapaasti temmeltämässä kirjojen ja Internetin ihmemaassa. Erityinen mielenkiinto pieniin eriskummallisuuksiin tässä suuressa maailmassa.

Tässä arviointeja vuoden 2006-2011 aikana lukemistani kirjoista.

Monday, December 08, 2008

David Eddings: The Diamond Throne

Eleenitrilogia ja sille jatkoa oleva Tamul-trilogia viihdyttävät minua paljon enemmän kuin Belgariad. Osaksi syynä on se, että päähenkilöt ovat aikuisia. Suurempi syy on sankarien absoluuttinen moraalin puute. Eivät vain pahikset ole pahoja, hyvät henkilöt tekevät myös mitä raivostuttavimpia tekoja täydellisen hilpeästi eläinrääkkäyksestä lasten pahoinpitelyyn. Kyseessä ovat sentään oletettavasti korkean moraaliset kirkon ritarit ja kirkonmiehet. Heillä on luonnollisesti erinomaiset syyt toimilleen.

Heti kirjan alussa lahjomaton sankari, Sir Varpushaukka, näkee mahdollisuuden päästä eroon vihamiehensä vakoojasta. Hän ryhtyy toimeen aseenaan pätkä ruosteista rautalankaa, jolla hän suunnittelee kuristaa uhrinsa. Hänen ja lukijoiden vilpittömäksi pettymykseksi tilaisuus menee ohi ja vakooja ilkeilee edelleen.

Jos löytyy joku, joka ei vielä ole kirjasarjaan tutustunut, niin kyseessä on pitkä ja monimutkainen juoni, jolla koetetaan pelastaa Elenian nuori kuningatar. Hänet on suljettu isoon timanttiin ja aikaa on vuosi - joka kuukausi kuolee yksi kahdestatoista ritarista, jotka ovat luoneet häntä hengissä pitävän loitsun salaperäisen velhon, Sephrenian johdolla. Kuningattaren on myrkyttänyt arkkipiispa, joka juonittelee päästäkseen arkkiprelaatiksi.

Useimmissa fantasiakirjoissa matkustellaan runsaasti "Sormusten Herrasta" alkaen. Kenenkään henkilöt eivät joudu olemaan niin jatkuvasti ja niin pitkiä aikoja satulassa kuin Eddingsin ritarit seurueineen. No, joskus matkataan vaihteeksi laivalla, mutta sitten palataan taas uskollisten ratsujen selkään. Jokaisella ritarilla on varmasti kämmenen kokoiset känsät kankuissaan. Alkooholiin nämä sankarit eivät lankea, mutta huvista käy päiden katkominen, jonka he tekevät aidon ammattimiehen varmuudella.

Homeeriseen tyyliin myös jokaiseen kohtaukseen liittyy samoja epiteettejä; jokaisessa levähdyspaikassa Varpushaukan hevonen puree jotakuta, joka kerran kun Talen-poika pääsee lähelle tärkeää arvohenkilöä, hän varastaa jotakin. Niin, harvemmat kirkon palveluksessa olevat sankarit ovat niin hyvissä väleissä alamaailman kanssa kuin nämä kirkon ritarit.

Tunnustan, että minusta tämä on hauskaa.

2 Comments:

Blogger Tiina said...

Eddings on hauska. :D Tai ainakin oli vielä Belgarion- ja Sparhawk-kirjojen aikaan. Unennäkijöiden taruun (vaimikäsenytoli, se uusin) en ole oikein päässyt mukaan. Voisi yrittää uudestaan joululomalla. :)

12:00 PM  
Blogger Mette said...

Minä lopetin siinä vaiheessa, kun Belgarionin korjaamaton kohtalo ottikin uuden kierroksen. Kokeilin vielä Unennäkijöitä, mutta puuduin kai sivulla 30. Olisikohan vaimo päässyt liiaksi kirjoittamiseen mukaan - David on ymmärtääkseni ikääntynyt, sairastellut tai molempia.

7:09 AM  

Post a Comment

<< Home