Lars Sund: Erikin kirja

Näin lopetetaan Siklax-trilogia. Minäkertoja, Carl-Johan Smeds, istuu Smedsasin salissa, ja Siklaxin vainajat nojaavat seiniin ja riippuvat kattokruunussa kuin lepakot sihistessään kysymyksiä, herjoja ja kommentaareja, kun Carl-Johan kertoo sukunsa tarinat toisen maailmansodan alusta vuoteen 2003.

Minun on esitettävä anteeksipyyntö kirjalle "Colorado Avenue". Lukiessani trilogian avausta minusta tuntui, että Amerikka-kuvaukset olivat jotenkin irtonaisia. Nyt huomaan olleeni väärässä. Pohjanmaan ruotsalaiset (tai ainakin Siklaxin väki) tuntuvat poikkeilevan Ameriikoissa (kirjoitusmuoto on tahallinen; kuten laulussa sanotaan: "Ameriikkaan minä menen, sinne menee kaikki, kultasannalla sannotettu on Amerikkan raitti.") kuin omassa porstuassaan. Tämän kirjan Erikistä, suvulleen Erik toisesta, tulee jopa CIA:n agentti.

Sattumoisin ehdin tähän väliin lukea CIA:n historian, ja onpa sanottava, että Lars Sund tuntee aiheen. Niin pitkälle kuin CIA-tutkijan lausuntoihin vertaan, Erikin ura ja työtoverit ovat yksi yhteen historian kanssa.

Johtuneeko lukijan väsymyksestä vai kirjoittajan, tiettyä vaisuutta tässä päätösosassa on. Ehkä vain siksi, että Otto Näs, tuo Suomen kirjallisten kelmien kruunaamaton kuningas, vain poikkeilee, mutta ei viivy. Hänen mukanaan tuntuu valo hiipuvan kertomuksesta samoin kuin Dollari-Hannan silmistä. Tosin reaalifantasia kukoistaa; tarinat siitä, miten Charles Holm ampui punatähden NKVD:n everstin lakista ja mitä siitä seurasi, tai miksi saksalaiset oikeastaan polttivat Rovaniemen, ovat suomalaista jätkäkerrontaa parhaimmillaan. Mutta silti - jotenkin tarina vain uupuu, hiljenee ja lopulta vaikenee. "Tällä tavalla maailma loppuu; ei pamahda, vingahtaa."