Torey Hayden: Hiljaisuuden lapset

Torey Haydenin kirjat vammaisista lapsista ovat niin jännittäviä, että en pysty laskemaan niitä käsistäni. Pieni ongelma on, että ne ovat liian jännittäviä. Tosielämä on yleensä repaleista, hajanaista ja sisältää epätyydyttäviä ratkaisuja. Toreyn tarinat ovat ärsyttävän siistejä ja sisältävät onnellisen lopun jännittävien äkkikäänteiden jälkeen. Niinpä minussa elää kyyninen epäluottamus niiden todenmukaisuuteen, mikä taas vetää maton alta itse tarinalta.

Tutkin netistä Toreyn kirjoista annettuja lausuntoja, ja kyllä ne jaetaan romaaneihin ja "tositarinoihin", mutta mutta...

Joka tapauksessa "Hiljaisuuden lapset" kertoo kolmesta tapauksesta, joissa Torey yrittää saada potilaansa puhumaan. 9-vuotias Cassandra on ollut kaapattuna kaksi vuotta ja ilmeisesti kokenut kovia sinä aikana. 4-vuotias Drake ei puhu, vaikka on avoin ja vilkas lapsi. Äidin mukaan hän puhuu äidille, mutta ei kenellekään muulle. Ja Gerda on 82-vuotias halvauksen saanut nainen, jota Toreyn ystävä pyytää katsomaan. Gerdan jatkohoitoon tarvittaisiin hänen oma mielipiteensä, mutta vaikka hänellä on puhekyky tallella, hän keiltäytyy sitä käyttämästä. Nämä kolme tarinaa kulkevat rinnakkain parhaaseen jännityskirjatyyliin.

Suosittelen mainitsemieni kyynisyysvarausten puitteissa.