Jung Chang - Jon Halliday: Mao
Jykevä elämäkerta Maosta. Jung Chang on ilmiselvästi vihamielinen todistaja - ei ihme perhetaustan tuntien (Villijoutsenet) - mutta haastateltujen ihmisten ja tutkittujen läheiden luettelo on vaikuttava. Niinpä olisin taipuvainen ottamaan vihamielisenkin kuauksen totena. Sitä paitsi kuvatusta Maosta on mahdoton pitää.
Mao oli ilmeisesti psykologisen määritelmän mukainen psykopaatti. Hän ei piitannut mistään muusta kuin itsestään, omasta mukavuudestaan ja mahdistaan. Tästä on kirjassa monia hätkähdyttäviä esimerkkejä; Mao ei pelastanut toista vaimoaan Kaihuita eikä omaa veljeään, kun näiden mestaus kansallismielisten käsissä oli hänelle edullista. Hän antoi viedä itseään kantotuolissa "Pitkän marssin" ajan, vaikka kantajat joutuivat ryömimään polvillaan jyrkillä vuoristopoluilla niin, että heidän polvensa hieroutuivat verille. Maon kolmas vaimo ja kaksi tytärtä ajautuivat hulluuteen, samoin yksi pojista. Toinen poika kuoli Korean sodassa. Mao totesi vain: "Sodissa kuolee ihmisiä" ja mainitsi asian yhdentekevänä pojan vaimolle kaksi ja puoli vuotta myöhemmin, vaikka he tapasivat päivittäin (vaimo luuli siihen asti miehensä olevan salaisissa tehtävissä). Uskollimmalta alaiseltaan Zhou Enlailta Mao kielsi syöpäleikkauksen, niin että tämä menehtyi.
Kiinan kansaa Mao ajoi eteenpäin ja piti koko valtakautensa ajan kuolemassa nälkään, koska kaikki irtoava käytettiin sotatekniikkaan. Mao todella uskoi voivansa tulla maailman valtiaaksi (hän puhui maihinnoususta San Franciscossa).
Lisäksi hänellä oli sairas suhde kuolemaan. Alkuaikoinaan hän pukeutui valepukuun ja meni katsomaan kidutuksia. Kun Unkarissa oli kansannousu, hän sanoi Unkarin valtuuskunnalle: "Teidän olisi pitänyt tappaa enemmän. Me tapamme paljon. Tappaminen on hyvä." Samantapaisia huomautuksia hän esitti koko elämänsä ajan.
Kirjoittajien arvion mukaan Maon valtakaudella kuoli 70 miljoonaa ihmistä rauhan aikoina. Lisäksi tietenkin sota Kiinan herruudesta, sota Neuvostoliittoa vastaan ja Korean ja Vietnamin sodat.
Kaiken tämän jälkeen hän ei oikeastaan saanut paljonkaan aikaan - hän ei itsekään ollut kiinnostunut siitä, mitä hänen kuolemansa jälkeen tapahtuisi. Viimeisen vuotensa hän kulutti säälimällä itseään ja kiroamalla kuolleita vihollisiaan ja entisiä ystäviään, koska ei enää voinut vahingoittaa heitä.
Mukava mies, eikö totta?
Mao oli ilmeisesti psykologisen määritelmän mukainen psykopaatti. Hän ei piitannut mistään muusta kuin itsestään, omasta mukavuudestaan ja mahdistaan. Tästä on kirjassa monia hätkähdyttäviä esimerkkejä; Mao ei pelastanut toista vaimoaan Kaihuita eikä omaa veljeään, kun näiden mestaus kansallismielisten käsissä oli hänelle edullista. Hän antoi viedä itseään kantotuolissa "Pitkän marssin" ajan, vaikka kantajat joutuivat ryömimään polvillaan jyrkillä vuoristopoluilla niin, että heidän polvensa hieroutuivat verille. Maon kolmas vaimo ja kaksi tytärtä ajautuivat hulluuteen, samoin yksi pojista. Toinen poika kuoli Korean sodassa. Mao totesi vain: "Sodissa kuolee ihmisiä" ja mainitsi asian yhdentekevänä pojan vaimolle kaksi ja puoli vuotta myöhemmin, vaikka he tapasivat päivittäin (vaimo luuli siihen asti miehensä olevan salaisissa tehtävissä). Uskollimmalta alaiseltaan Zhou Enlailta Mao kielsi syöpäleikkauksen, niin että tämä menehtyi.
Kiinan kansaa Mao ajoi eteenpäin ja piti koko valtakautensa ajan kuolemassa nälkään, koska kaikki irtoava käytettiin sotatekniikkaan. Mao todella uskoi voivansa tulla maailman valtiaaksi (hän puhui maihinnoususta San Franciscossa).
Lisäksi hänellä oli sairas suhde kuolemaan. Alkuaikoinaan hän pukeutui valepukuun ja meni katsomaan kidutuksia. Kun Unkarissa oli kansannousu, hän sanoi Unkarin valtuuskunnalle: "Teidän olisi pitänyt tappaa enemmän. Me tapamme paljon. Tappaminen on hyvä." Samantapaisia huomautuksia hän esitti koko elämänsä ajan.
Kirjoittajien arvion mukaan Maon valtakaudella kuoli 70 miljoonaa ihmistä rauhan aikoina. Lisäksi tietenkin sota Kiinan herruudesta, sota Neuvostoliittoa vastaan ja Korean ja Vietnamin sodat.
Kaiken tämän jälkeen hän ei oikeastaan saanut paljonkaan aikaan - hän ei itsekään ollut kiinnostunut siitä, mitä hänen kuolemansa jälkeen tapahtuisi. Viimeisen vuotensa hän kulutti säälimällä itseään ja kiroamalla kuolleita vihollisiaan ja entisiä ystäviään, koska ei enää voinut vahingoittaa heitä.
Mukava mies, eikö totta?
posted by Mette | 2:49 AM
0 Comments:
Post a Comment
<< Home