William Shakespeare: Coriolanus

Tyly ja katkera näytelmä. "Coriolanus" ei olekoskaan menestynyt näyttämöllä eikä luettuna. En ihmettele; mielisin tietää, miten ensimmäisen näytöksen kolmen eri sotajoukon taistelut ja kaupunkiin murtautuminen on voitu esittää näyttämöllä. Oliver Stone voisi tehdä "Coriolanuksesta" elokuvan.

Näin vaalien jälkeen tämä kansan suosion vaihtelevuutta ja demokratian alhaisuutta kuvaava näytelmä voisi olla katkeransuloista luettavaa eduskunnasta pudonneille. Caius Marcus on sotapäällikkö, joka ensimmäisessä näytöksessä lyö volskit ja valtaa heidän kaupunkinsa, Coriolin, mistä hänelle annetaan kunnianimi Coriolanus. Hänet pitäisi valita konsuliksi. Viran hakijoiden on anottava kansalaisilta ääniä henkilökohtaisesti. Tavan mukaan hänen on pukeuduttava erityiseen halpaan asuun ja esiteltävä haavojaan. Coriolanukselta tämä sujuu huonosti. Hänen henkilökohtaisia vihollsiiaan ovat kaksi kansantribuunia, Rooman demokraattista virkamiestä, jotka kääntävät johdateltavan kansan häntä vastaan. Coriolanuksen äiti neuvoo poikaansa tekemään kansalle mieliksi:

Poikani, ma pyydän:
Lähesty lakki kädessä, ja kaukaa
Kuroita sitä näin, ja lähetessäs
Katuhun paina polves (näissä toimiss'
Elehet puhuvat, ja tyhmän silm' on
Viisaampi korvaa.)

Paavo Cajanderin suomennos

Coriolanuksen polvi ei taivu, ja hänet karkoitetaan kaupungista. Hän kääntyy volskien puoleen, ja nämä tekevät hänestä sotapäällikön uusintaottelussa Roomaa vastaan. Täälläkin Coriolanus kohtaa petoksen; volskien päällikkö vain odottaa Rooman häviötä ja valmistautuu tekemään Coriolanuksesta selvää heti, kun Cajus Coriolanus voittaa Rooman.

Cajus, Rooma kun on sun,
Sin' olet mennyt mies, ja silloin mun.

Coriolanus kieltäytyy kuuntelemasta roomalaisten rauhanneuvottelijoita, kunnes hänen äitinsä taivuttaa hänet luopumaan sodasta. Volskit surmaavat hänet petollisesti.

Coriolanus on mies, josta ei ole kuin yhteen asiaan; sotimaan. Rauhan aikana hänellä ei ole käyttöä. Toisaalta rahvas ja juonittelijat eivät parempaa ansaitsekaan. Shakespeare ajatteli mahdollisesti näytelmää kirjoittaessaan Essexin kukistumista, joka vei mennessään useita muita ja melkein Shakespearen itsensä, ja mahdollisesti kuningatar Elisabethin kadonnutta kansansuosiota (Elisabeth kuoli samana vuonna, jona "Coriolanus" kirjoitettiin). Näytelmän rettelöivä rahvas - olipa se roomalaista tai volskeja - on suoraan Lontoon kaduilta:

Hänestä hokevat nyt kaikkein kielet!
Nenälleen lasit tihrusilmä panee,
Nähdäkseen häntä; imettäjä lörppä
Poruttaa vetotaudin kakaraansa,
Hänestä rupatellen.

Myöhempi suuri hallitsijatar; Katariina Suuri, ei mennyt tähän ansaan. Kun kansa kerääntyi hurraamaan hänen vaunuilleen, hän sanoi: "Yhtä suurin joukoin he tulisivat katsomaan hirttämistäni."

Senaattori Menenius, "Hamletin" Poloniuksen lajia ja sukua, on näytelmän verrattomin hahmo; diplomaatti sanan huonossa merkityksessä, kaikkien ystävä ja häijy jokaiselle, valmis kumartumaan takaperin kaksinkerroin pysyäkseen suosiossa, ja peloissaan puree. Ilkikuriset kansanmiehet paneat hänetkin ojennukseen. Hän yrittää volskien leiriin neuvotellakseen Coriolanuksen kanssa. Vartijat eivät päästä häntä, joten hän uhkaa heitä kauheilla rangaistuksilla, kun Coriolanukselle selviää, kuka estelee hänen parast ystäväänsä. Coriolanus kieltäytyy puhumasta Meneniukselle, ja vartijat saavat tilaisuutensa:

1. vartija: No, herra, onko nimenne Menenius?
2. vartija: Sen lumousvoima on suuri, niinkuin näette. Nyt kai löydätte tien kotiinne.
1. vartija: Kuulitteko, kuinka saimme toria siitä, että pidätimme teidän ylhäisyyttänne?
2. vartija: Onko minun nyt syytä pyörtyä, mitä luulette?

Muut henkilöt ovat melko yksiulotteisia tai sisäisesti ristiriitaisia, kuten Coriolanuksen äiti, joka ylpeilee pojallaan kuin roomalaisäiti ainakin, mutta silti heittää hänet susien suuhun. Ylväät puheet, joilla Volumnia taivuttelee poikaansa säästämään Rooman, menemät hukkaan. Coriolanus surmataan petturina, ja Roomalle ei jää puolustajaa, vain voimistunut vihollinen, volskien vallassaan vahvistunut päällikkö Tullus Aufidius, joka on yksi salamurhaajista. Volumnian uroteko pyyhkäistään halveksien sivuun:

Parista naisen kyynelpisarasta,
Jok' yhtä halpaa on kuin valhe, myi hän
Sotamme suuren veret sekä vaivat.

Traagisesti käyttäytyvät henkilöt ovat narreja realistisessa maailmassa. Hankala näytelmä, olipa vaikka itse Shakespearen kynästä.