John Masefield: Keskiyön kansaa

Kuvitus Riikka Juvonen

Klassikkokirja, jonka toivon jokaisen lukevan iästä riippumatta. Minä ainakin luin kirjan lapsena (sain käsiini vuoden 1928 käännöksen mustissa, rispaantuneissa kansissa) ja sitten uudelleen aikuisena WSOY:n uudistettuna laitoksena.

Masefield on yhdistänyt viehättävästi Kain, pikkupoja, arkipäivää ja yöllisiä seikkailuja, jotka voivat olla unta tai sitten eivät. Mitä pitemmälle krija etenee, sitä vähemmän todellisuudella on merkitystä. Kai herää vuoteestaan, mutta hänen tossunsa ovat kuraiset; hän on vuoroin pieni kuin vesipäästäinen ja sitten taas normaalin pojan kokoinen hämmästymättä hiukkaakaan. Eläimet puhuvat ja luonnollisesti noidat viettävät pitojaan ja lentävät luudillaan:

Kun kahtatoista tornikello kumajaa
ja valkohanhi säikkyy ketun haukuntaa,
niin hepo heinätön, karvton, kauraton
ja vikuroimaton kuin vain harvat on
yön selkään meidät kiidättää...
Hu-hu-huu, sanoo pöllö tupsupää.