Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki

Huh. Olen pulassa. En todellakaan tiedä, mitä tästä kirjasta voisi sanoa, se pakenee määritelmiä.

Vaivuin niin epätoivoon, että katsoin, mitä muut ovat siitä sanoneet. Ilmeisesti sama hämminki vallitsee. Markku Soikkeli on ainoa, joka on saanut tilanteesta jonkinlaisen otteen.

Yritän silti. "Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki" on Ambergris. Saman niminen kirja sisältää pitkän novellin "Martin Laken muodonmuutos", Hoegbottomin oppaan Ambergrisin varhaishistoriaan, novellin tai mikä lie nimeltään "X:n outo tapaus" ja joitakin liitteitä. Liitteet viittaavat sellaisiin tarinoihin, joita tässä kokoelmassa ei ole, mutta liekö tuo haitta; lukija ei tässä vaiheessa enää tiedä, onko häntä itseäänkään olemassa. Pieni esimerkki: liitteenä on mm. "Huomautus kirjaintyypeistä", jossa kuvaillaan ambergrisiläisiä fontteja, joilla on painettu tarinoita, joita siis ei ole. Tähän tapaan:

"Kuningaskalmarissa" käytetty Caslon Old Face johdannaisineen sisältää häivähdyksen appelsiininkuorta ja valkopippuria, paahtoleipää ja suklaanmurusia, jälkimakuna tuettuja orvokkeja sekä orkideoja, jotka on istutettu mineraalipitoiseen mustaan multaan. Caslon Old Facen loi kalifin hovissa mestarillinen fonttivisiiri Kullart, ja se on levinnyt eteläisissä kaupungeissa miltei samaa vauhtia kuin puhelimet, pyssyt ja juustohöylät, nuo kalifin kulttuuri-imperialismin näkyvimmät merkit.

"Martin Laken muodonmuutos" ja "X:n outo tapaus" pohtivat taiteen suhdetta todellisuuteen (ja "todellisuuteen"). Ambergrisin varhaishistoria paljastaa selvimmin kirjan etäisen sukulaisuussuhteen H.P.Lovegraftiin ja Edgar Allan Poeen sekä (yhdessä kappaleessa) Hodgelliin. Mahdollisesti myös Clark Ashton Smithiin. Tämä on siis minun vaikutelmani; oikeuteen en siitä lähde.

Rikasta kieltä (kiitokset Johannalle kirjan arvoisesta käännöksestä) ja kerrontaa, joka on sivelty kerros kerrokselta kuin Martin Laken maalaukset.