Giulio Leoni: Mosaiikkimurha

Kirja on luokiteltu dekkareihin. Olen eri mieltä. Kannessa lukee "Dante-mysteeri", ja sitä se kyllä on, mysteeri-sanalla kun on monta merkitystä.

Kirja sijoittuu jaksoon, jolloin Dante toimi Firenzen priorina. Kirjailija ei kerro, että prioreilla oli kyllä suuri valta, mutta kukin toimi virassa vain kaksi kuukautta. Leonin antama kuva Dantesta on perin vastenmielinen. Dante on kateellinen, turhamainen, moralisoiva, riidanhaastaja ja kostonhimoinen. Hän potkaisee poliisien päällikköä, rehentelee virkasauvallaan, iskee prostituoidulta huulen halki, hakkaa kerjäläisen päätä kiviseinään ja kaiken huipuksi yrittää kuristaa paavin lähettiläänä toimivan kardinaalin. Tosin kardinaali samanaikaisesti sohii Dantea tikarillaan; sitten molemmat istuutuvat ja jatkavat kesken jäänyttä keskusteluaan. Lukija muistaa, että keskiaika oli hyvin väkivaltaista; pidettiin luonnollisena, että shakkipelin ääressä tehtiin kiihtymyksestä murhia ja Firenzen politiikkaa tavattiin ratkoa tikarilla.

Danten tietoon saatetaan, että korjaustyön alla olevaan kirkkoon on pitänyt luoda mosaiikki, ja mosaiikkimestari on löydetty murhattuna. Tästä alkaa näennäinen murhamysteerin selvittäminen. Itse asiassa selvitystyö on sarja kuvia, jotka valottavat Danten sisäistä maailmaa ja tulevaa "Divina Commediaa". Dante kulkee Firenzen maanpäällisesä helvetissä, jonka hän myöhemmin sijoittaa teoksensa tuonpuoleiseen helvettiin.

Kauhuromanttisia aineksia tulee esiin koko ajan. Temppeliherroja, alkemisteja, salaseuroja, spitaalisten armeijoita, maanalaisia riittejä ja pari aavettakin. Keskushenkilö on salaperäinen tanssijatar, joka palvoo vierasta uskontoa. Dante joutuu myös tutustumaan oppineiden salaperäiseen piiriin, jonka jäsenet muistuttavat enemmän eläimiä kuin ihmisiä (keskiajan luonnefysiologian mukaan):

Seuraavaksi oli Danten vuoro nyökätä. Hän oli ällistynyt: fysionomian corpus oli kokonaisuudessaan kerääntynyt hänen silmiensä eteen. Ihmisasuiset koira, kettu, apina ja leijona tuijottivat häntä tarkkaavaisina. Sekä hevonen ja kotka...

Helvetin piirit ovat synkkiä ja alttiiseen mieleen vaikuttavia, mutta murhatutkimuksena kirja on heikko, monet kohtaukset jäävät kokonaan selittämättä ja lopun "selvitys" on kokoon kursittu. Näin ainakin minun mielestäni; edes pari kertaa vilahtanut enkeli (?) ja Vergilius eivät runoilijan polkua selvennä. Danten kuvauksena kirja olisi jylhä, mutta kuten Dekkarinetti valitti, miksi on suomentaminen aloitettu trilogian keskimmäisestä osasta?