Aldous Huxley: Uljas uusi maailma

Kolmekymmenluvun utopia. Kirja, jota olen lukenut uudelleen ja uudelleen murrosiästä asti, koska haluan kiistellä sen kanssa. Aikoinaan rinnastettiin Orwell (Vuonna 1984) ja Huxley. Orwellia pidettiin todennäköisempänä. Nyt Huxley on osoittautunut hiukan todenmukaisemmaksi - sen yhteriskuntakuva ihmisistä, jotka tekevät kevyttä työtä, kuluttavat vapaa-aikansa turhissa huveissa ja nappailevat somaa (Valiumia, Diapamia?) on lähempänä länsimaista elämää kuin Orwellin ikuinen sotilasdiktatuuri. Toisaalta Orwellin "Isoveli valvoo"-tarkkailu on sekin tuskallisen todenmukainen kuva.

Kiistelen Huxleyn kanssa, koska hän ei 30-luvun maailmastaan käsin osannut kuvitella automatiikkaa. Mitä pahusta me tekisimme hänen alaluokillaan, jotka on aivovammautettu tekemään yksinkertaisia töitä? Sellaisia töitä ei ole. Hän ei myöskään osannut kuvitella ehkäisypillereitä tai muita vastaavia. Ei osannut kukaan muukaan 30-luvulla, niin että kirjailijaa ei pitäisi paheksua siitä. Haluaisin silti aina kolmanneksi keskustelijaksi kirjan huipentumaan, maailmanohjaajan, tarinan Mefiston tai Suurinkvisiittorin, ja Villin väittelyyn. "Uljas uusi maailma" saa minut aina moneksi päiväksi rakentelemaan omia utopioita - maailmoja, jotka toimisivat.

Kirjan lopun ohitan aina hyvin nopeasti. Villin paiskautuminen mielenvikaisuuteen ei mielestäni toimi. Hän sai juuri sen, mitä kaipasi: yksinäisyyttä ja käsilleen tekemistä. Hänen olisi pitänyt tervehtyä eikä seota. Kirjan lopettaminen itsemurhaan on silti eleganttia. Mihin muuhun Huxleyn maailmassa eläminen voi ajattelevan ihmisen johdattaa?