Jeanette Winterson: Ei appelsiini ole ainoa hedelmä

Jeanette Winterson kirjoittaa lesboromaaneja - tämä on melko karkea arvio. Hän kirjoittaa myös tarinoita toden ja mielikuvituksen väliltä (mikä minusta on tärkeämpää), mutta tämä esikoisromaani on kyllä pitkälle omaelämäkerrallinen - kirjoitettu, kun hän oli 23-vuotias - ja kertoo hänen elämästään oudossa uskonnollisessa lahkossa ja lesbouden paljastumisesta.

Tarinankerronta elää Jeanettessa, kirjassa hän kertoo lomittain elämästään, sir Percivalista, noita Winnetistä ja muista henkilöhahmoista, jotka kaikki kuuluvat mukaan. Ei ihme, pikku Jeanetten koulutus oli omalaatuista:

Minä opin että kun pilvet törmäävät korkeaan rakennukseen kuten torninhuippuun tai katedraaliin alkaa sataa. Törmäys puhkaisee pilvet ja kaikki alapuolella kastuvat. Sen takia entisaikaan, jolloin kaikki korkeat rakennukset olivat Herran huoneita, ihmiset sanoivat puhtauden olevan lähellä hurskautta. Mitä hurskaammassa kaupungissa ihminen asui, sitä korkeampia rakennuksia siellä oli ja sitä runsaammin siellä satoi.
"Sen takia kaikissa pakanallisissa paikoissa on niin kuivaa", äiti selitti ja katsoi siten tyhjyyteen ja hänen kynänsä tärisi. "Pastori Spratt parka."

Jeanette oli adoptoitu, jotta hänestä tulisi lähetyssaarnaaja (kuten pastori Spratt), mutta sen sijaan hänestä tuli lesbo. Sitä sattuu. (Toisaalta Jeanette oppi jo lapsena, että joskus nainen nai vahingossa sian, kuten eräs naapuri oli tehnyt, joten miehiä on syytä varoa.)