My Photo
Name:
Location: Tampere, Finland

Vapaasti temmeltämässä kirjojen ja Internetin ihmemaassa. Erityinen mielenkiinto pieniin eriskummallisuuksiin tässä suuressa maailmassa.

Tässä arviointeja vuoden 2006-2011 aikana lukemistani kirjoista.

Saturday, October 16, 2010

F.G.Cottam: The Waiting Room

Olen lukenut kaikki Cottamin kauhukirjat. Yksikään ei ole ollut se täydellinen kauhukirja, jota olen odottanut hänen lahjoillaan, ja nyt hän alkaa toistaa itseään. Kaikissa on sotilas (IRAn, Falklandin sodan - kuten tässä - tai jokin muu), kaikissa on nainen, jolla on musta polkkatukka, ja kaikissa on kontakti ensimmäiseen maailmansotaan tai 20-lukuun.

Tällä kertaa kirja koskee juuri ensimmäistä maailmansotaa. Tekisi mieli kertoa koko juoni, koska loppukäänne on hämmästyttävä, mutta se olisi huomattavan epäreilua mahdollisille muille lukijoille, joten - valittaen - jätän juonipaljastuksen tekemättä. Sääli.

Kerron siis vain, että entinen rock-tähti on ostanut huomattavan suuren maa-alueen Englannista ja elänyt onnellista elämää vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Alueella on purkamatta entisen rautatielinjan odotushuone, josta aikoinaan kuljettiin ensimmäisen maailmansodan juoksuhautoihin ja myös sodassa vammautuneille perustettuun mielisairaalaan. Rock-tähti ja hänen perheensä alkavat nähdä, kuulla ja haistaa outoja asioita, jotka liittyvät odotushuoneeseen ja purettuihin rautatiekiskoihin. He kutsuvat apuun Julian Creedin, entisen Falklandin sodan veteraanin, joka on jäänyt siviiliin, ajautunut TV-maailmaan ja tullut tunnetuksi aaveiden jahtaajaksi. Pikku ongelma on, että hän ei oikeasti usko koko juttuun - ennen kuin hän ottaa tehtävän vastaan ja viettää yön odotushuoneessa.

Tiivis tarina ja kelpo kummitusjuttu. Yllättävä loppu. Suosittelen.



0 Comments:

Post a Comment

<< Home