Virginia Woolf: Runoilijan koira

Suku josta tämän elämäkerran kohteen katsotaan juontuvan on yleisen käsityksen mukaan ikivanhaa perua. Ei siis mikään ihme, että jo nimen alkuperä on hämärän peitossa. Miljoonia vuosia sitten maa, jota nykyään nimitetään Espanjaksi, kuohui luomisen pyörteissä. Aikaa kului, ilmestyi kasvillisuutta, ja missä on kasvillisuutta, siellä on luonnonlakien mukaan myös kaniineja, ja missä on kaniineja, siellä on sallimuksen tahdosta myös koiria. Tässä ei ole mitään ihmettelemistä eikä huomautettavaa. Epäilyt ja kysymykset heräävät vasta kun alamme pohtia minkä vuoksi koiraa joka pyytää kaniineja kutsutaan spanieliksi.

Näin komeasti Virginia Woolf aloitti runoilija Elizabeth Barrett Browningin spanielin Flushin elämäkerran.

Minun epäilykseni heräävät miettiessäni, miksi Virginia kirjoitti koiran elämäkerran? Miksi ei saman tien Elizabeth Barrett Browningin elämäkertaa? Elizabeth oli Englannin viktoriaanisen ajan tunnetuin naisrunoilija. Hän hämmentää oudoilla elämänvaiheillaan - ensin reippaana, ruusuja kasvattavana tyttönä ja nuorena naisena maaseudulla, sitten heikkona invalidina pimennetyssä huoneessa Lontoossa. Vuosien invalidisoitumisen jälkeen hän rakastuu runoilija Browningiin, ponnahtaa pystyyn, karkaa isänsä talosta, menee naimisiin, matkustaa Italiaan ja saa pojan. Miten tämä on mahdollista?

Tästähän saisi vaikka millaisen psykoanalyyttisen elämäkerran. Herra Barrettilla oli varmasti tyttärensä kanssa napit vastakkain - perheen rahat oli ansaittu orjakaupalla ja orjamaatilasta Jamaikalta - Elizabeth oli orjuuden vastustaja. Isä vastusti kaikkien lastensa avioliittoja (lapsia oli kaksitoista) ja teki perinnöttömäksi jokaisen, joka meni naimisiin. Elizabethin mystistä sairautta ei ole koskaan onnistuttu selvittämään. Jotakin tekemistä keuhkojen kanssa ja paljon tekemistä oopiumin kanssa, jota hän vuosia nautti lääkkeekseen kohtalaisia määriä.

Virginia ei mahdollisesti halunnut syventyä liian raskaaseen ja pohtivaan tutkimukseen. Hän valitsi perhosenkepeän tyylin - kirjoitti Elizabethin Flush-koiran elämäkerran, jossa kaikkea katseltiin lattian tasolta. Virginia onnistuu myös samaistamaan koiran ja sen emännän - kuvista päätellen yhdennäköisyys oli melkoinen ja Virginian mukaan myös henkistä läheisyyttä oli, vaikka Flush purikin kahdesti Browningia, Elizabethin kosijaa, ennen avioliittoa.

Virginia voi koiran näkökulman valitessaan sivuuttaa oopiumin ja orjakaupan, vaikka yhteiskunnallista arvostelua onkin mahtunut kätevästi mukaan kuvauksessa Flushin varastamisesta - varsinaista mökkiteollisuutta siihen aikaan Lontoon köyhien parissa; varastetaan koira ja vaaditaan rikkaalta emännältä lunnaita.

Tapansa mukaan Virginia Woolf on saanut sataan sivuun mahtumaan hämmästyttävän paljon asiaa ja vieläpä leikkisän runolliseen tyyliin.