Arkadi Babtshenko: Sodan värit

Ensimmäinen tapaamani kirja Tsetsenian sodasta venäläisen sotilaan silmin. Samalla todella kauhea kirja sodasta - ei romanttisia sankaritarinoita, ei ei selkäpiitä värisyttäviä sotilasseikkailuja, ei mahtavia tykistökeskityksiä - vain nälkää, nälkää ja nälkää. Ja turpiin saamista. Venäläisen sotilaan pahin vastustaja on oma esimies ja naapurikasarmin porukka.

Tsetseeneihin suhde on ristiriitainen - keskinäistä kauppaa käydään, sissejä pelätään. Sotilaskarkuri löytyy vatsa auki viillettynä, seinään on maalattu hänen verellään "Allahu akbar" ja jalkoihin on vedetty valkoiset sukat kenkien puutteessa (Venäjällä pannaan vainajan jalkoihin kunnioituksen merkiksi valkoiset tossut, kertoo viite).

Kuten kaikki tuntemani venäjänkielestä käännetyt kirjat, tämäkin on kauheuden ohella runollinen - ilmeisesti venäjänkielen ominaisuus.

Vielä toissapäivänä olimme lumisessa Sverlovskissa, täällä taas on hellettä. Meidät tuotiin talven kylmyydestä keskelle kesää. Kevät jäi väliin, katosi matkan varrella.

Anna Politkovskaja kirjoitti kiihkeän totisesti Tsetsenian sodasta ja tapettiin. Arkadi Babtshenko ei jaksa tai viitsi kiihkoutua. Hänen nuoruutensa ja kiihkonsa jäi Tsetseniaan. Hän vain kertoo - viisaasta ja kauniista koirasta, joka istui vuorokauden sotilaiden jaloissa ja kuunteli, kun nämä väittelivät, kuka koiran tappaa. Ja ymmärsi joka sanan. Kun koira oli syöty, saatiin seruaavana päivänä murskattuja ohrasuurimoita.